MATKA KALEVALAN LAULUMAILLE 2008

Perin harvinainen Vienan Karjala – sää herätti meidät aamuyöstä elokuun kahdeksantena päivänä. Vettä vihmoi pitkin ikkunoita eikä luvassakaan ollut sen kummempaa ilmanalaa. Urheasti kuitenkin pakkasimme kaatosateessa Isolahdentiellä autoon lukemattoman määrän kasseja ja muita tarpeellisia kapistuksia. Shellillä saimme kyytiin samanmoisen kasan pakaaseja sekä suurimman osan Karjalaan tällä kertaa mielivistä matkustavaisista. Saatoimme taas todeta, että meidän oli turvallista lähteä matkalle itänaapuriin sillä meillä oli matkassamme terveydenhoitaja ja kotisynnytyksiin erikoistunut kätilö. Myös insinöörinäkökulman edustajia oli joukossamme useita ja heidän asiantuntemustaan tarvittiinkin, kun esimerkiksi cd – soitin kieltäytyi yhteistyöstä. Suonenjoelta autoon kapusi oppaaksemme lupautunut Salme sekä kaksi Kalevalasta kotoisin olevaa marjanpoimijaa. Matka Kalevalan laulumaille Ollin taitavassa ohjastuksessa saattoi alkaa.


Onneksi emme tienneet tulossa olevasta ennen kokemattomasta koetuksesta Venäjän tullissa. Kolme kallisarvoista reissutuntia vierähti kuulusteluissa, laukkujen läpivalaisuissa ja kaikenmoisessa häslingissä. Olavi, joka harrastaa aktiivisesti videokuvausta, oli harrastanut sitä myös tullialueella. Niinpä Olavin videon sisällöstä oli myös veli venäläinen kiinnostunut. Tällöin emme vielä tienneet, että Venäjä oli ajautunut sotatilaan ja niinpä olimme suuri uhka laukkuinemme ja valokuvausvälineinemme. Olli vietiin kuulusteltavaksi ja sakotettavaksi siitä syystä, että olimme ottaneet marjastajat hyvän hyvyyttämme kyytiin. Hyväntekeväisyys voi siis tulla kalliiksi. Myös viisumissa ilmeni ongelmia. Konsulaatti oli pudottanut kaksi viimeistä nimeä listasta pois ja näytti siltä, että Salme ja Piia joutuisivat heittämään hyvästit muulle porukalle. Erinäisten viisumin myöntäneen matkatoimistoon soittojen jälkeen tullin tietokoneelta löytyi oikea lista. Ongelmat eivät Piian kohdalla olleet vielä kuitenkaan ohi. Hänen piti todistella henkilöllisyyttään monin eri tavoin ennen kuin maahan tulolupa heltisi. Seuraavaksi alkoi laukkujen hihnalle kanto – operaatio. Laukut täyttivät lähes koko tullirakennuksen lattiapinta – alan olihan meillä taas tuliaisia lukemattomiin eri paikkoihin. Lopulta pääsimme jatkamaan matkaa. Toki passit tarkastettiin kolmessa pisteessä vielä sen jälkeenkin. Ylitettyämme rajan aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja niinpä olimme saaneet jälleen kerran täydellisen Vienan matkailman. Aurinko paistoi siis monella tapaa päästyämme koko porukka tullista läpi.


Vuokkiniemellä ajoimme Kieleväisen talon edustalle. Natalia ei ollut kotona, mutta kiirehti paikalle kuultuaan tulostamme. Hän kehui olevansa hyvä nainen sillä hän oli käynyt kurssilla opettelemassa mattojen kutomista. Olohuoneen lattialla komeilikin napakat ja siistit räsymatot. Jätimme naapurin tyttövauvalle oven taakse vaatekasseja sillä siellä ei oltu kotona. Kaupan Olga lupasi toimittaa loppuja vauvan vaatteita niitä tarvitseville. Ontsin talon aitoilla joimme päiväkahvit. Sylvi ja Kirsti hakivat naapurista Irja – mummon, jota olimme jututtaneet edellisellä kerralla. Irja oli mielissään kahvipaketista jonka sai eikä varmaan pannut pahakseen kehotusta keittää kupponen silloin kun kahvihammasta kolottaa, sillä jälkeenpäin vasta huomasimme, että hänellä ei tainnut kolottaa enää mitään hammasta.


Santerin poissaolo oli aiheuttanut pettymyksen kohahduksia autossa sen tultua tietoon. Venehjärven ainutlaatuinen kyläidylli otti silti tämänkin kerran matkalaiset valtaansa. Niina odotti lämpimän ruoan kanssa ja sen päälle nautittiin pihalla kahvit. Kaksi saunaa oli lämpimänä. Tapanin uusi Marimekon pyyhekin pääsi paketistaan ympäristöön, jonkalaisessa se tuskin enää palvelee ketään. Kun jokainen oli löytänyt petin allensa, oli kylään tutustumisen, saunomisen ja uimisen vuoro. Onneksi moni tutustui kylään kävellen illan aikana, sillä aamulla heräsimme siihen että sade hakkasi nukkumamökin kattoa ja järveltä puhaltava tuuli oli viedä vaatteetkin päältä. Niinpä lähdimmekin jo tuhdin aamupalan jälkeen liikkeelle. Matkalla tuli evästauon lisäksi yksi suunnittelematon pysähdys sillä tielle kaatunut koivu oli raivattava pois ennen kuin matkaa pääsi jatkamaan. Myös levittämättömät hiekkakasat saivat Ollin tekemään sellaisia liikkeitä, että tuntui kuin olisimme keinuneet laineilla. Lähestyessämme Kalevalaa tie muuttui yllättäen asvaltoiduksi. Tosin asfalttia on vain tien keskellä noin yhden kaistan verran sillä tietä tekevillä miehillä oli sattunut olemaan asfaltin tarvetta myös omille pihoille.


Pyörähdettyämme paikallisessa ostosparatiisissa ajoimme lastenkodin pihaan. Lapsia ei ollut paikalla kuin muutama ja hekin olivat päivälevolla. Saimme kuitenkin luvan käydä heitä tervehtimässä. Lauloimme heille yhden laulun, jonka jälkeen eräs pojista ilmoitti että ei ollut ymmärtänyt siitä mitään. Tuliaiskassien sisällöstä pojatkin kuitenkin varmasti ymmärtävät sillä karamellien syöminen tapahtunee samoin kaikilla kielillä. Piipahdimme ortodoksisessa kirkossa, joka on suomalaisin voimin aikaan saatu ja kuluneena kesänä Salmen vetämin talkoovoimin maalattu uudelleen. Lilja, Natalia ja Sergei odottivat kahvin kanssa meitä Lenininkadulla. Laajennetun talon huoneisiin tuliaiskassit mahtuivatkin hyvin. Ihastelimme miten Sergei on rakentanut suomalaiseen tapaan eikä vähän sinnepäin kuten maassa tahtoo olla tapana. Sergei lähti esittelemään hammasklinikkaansa, jonka toivon mukaan saa lähitulevaisuudessa auki. Paulalle tarjottiin töitä klinikalla, jopa asunto koko pesueelle löytyisi yläkerrasta.


Oli aika siirtyä luterilaiselle kirkolle, jossa odotti ruoka ja kahvi. Paula ja Tapani onnittelivat 125 – vuotta täyttäviä Sylviä ja Karia. Dementoitumista vastaan taisteluun he saivat omista Vienareissujen kuvistaan tehdyt muistipelikortit sekä kauniita heleänvärisiä ikikukkia. Koska Venäjällä on tapana jaella prenikoita, Tapani lahjoitti arvokkaan näköiset kunniamerkit päivänsankarien rintapieliin ja niitä kehotettiin pitämään aina merkkipäivinä. Kymmenen matkalaista lähti majatalo Rudolfin hoiteisiin yön ajaksi. Loput katselivat unia Kalevalan kirkolla. Sannan ja Piian kanssa kävimme illalla vielä Liljalla ja tytöt pääsivät käymään oikeassa karjalaisessa kylyssä.


Sunnuntaiaamu valkeni taas niin kauniin ja aurinkoisena kuin Vienan reissuilla on ollut tapana. Nissiset ja Miinalaisetkin olivat päässeet siskonpetiin kirkon saunarakennuksen suojiin heidän majoituspaikkansa mentyä yllättäen puihin. Aamupalan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Vartiusta. Kirsti oli tilannut Vuokkiniemeltä hilloja ja olihan se tarkastettava oliko Sergei, jonka nimisiä miehiä Karjala tuntuu olevan täynnä, jaksanut mennä marjametsään. Suomalaisten sotamuistomerkillä oli toinen suomalainen porukka, joiden kanssa veisasimme merkillä isänmaan virren. Heillä oli mukanaan 90 – vuotias veteraani, joka oli lähtenyt sotaan 18 – vuotiaana vapaaehtoisena ja toiminut komppaniansa johtajana. Veteraani oli arvoltaan kapteeni ja oli haavoittunut sodissa kaksi kertaa. Kävimme katsomassa juoksuhautoja, joissa isämme ja pappamme ovat ryömineet vapautta meille taistellessaan. Tapani kertoi autossa suomalaisten taisteluiden taustoja. Hänen isänsä oli ollut mukana noilla alueilla käydyissä taisteluissa. Suomi oli toisen maailmansodan melskeissä pieni pelinappula ja pakon edessä liittoutui Saksan kanssa. Suomalaiset saivat vallattua Uhtuan. Kesällä 1944 alkoi kuitenkin suurhyökkäys, jossa suomalaiset joutuivat perääntymään ja sankarihautoihin päätyneitä oli paljon.


Kuulimme että Vuonnisessa on myynnissä hienoja käsitöitä. Teimme kauppoja tuohitöistä ja upeista Kalevala – aiheisista puutauluista Kieleväisen pihassa. Kieleväisen mummokin kehui olevansa niin nuori että hampaat eivät ole vielä puhjenneet. ”Humoriksi pistän”, hän sanoi. Pysähdyimme kahvitauolle ihanalle näköalakukkulalle ja siellä otimme myös ryhmäkuvan. Pariskunnat pääsivät taas käyttämään mielikuvitustaan persoonallisimman kuvan ottamisessa ja voiton vei tällä kertaa ehdottomasti Marja – Liisa ja Jaakko soidinposeerauksellaan. Vuokkiniemessä marjanpoimija Sergei kyllä hoippui kaupan kulmilla, mutta kysymykseen ”onko marjua”, hän vastasi ”ei ollut ilmua”. Oli totta, että edellinen päivä oli ollut todella kylmä ja sateinen. Marjojen sijaan auton jääkaappi täyttyi savujuustoista, jotka myytiin Olgan kaupasta viimeiseen tankoon.


Koska monet olivat varautuneet ämpärein, marjojen myyjiä kytättiin pitkin matkaa. Vasta Kostamuksessa tapahtuneen auton ja termospullojen tankkauspysähdyksen jälkeen löysimme myyjiä joilla oli ämpärit kukkuroillaan keltaisena hohtavia herkkuja. Myyjä jäi tyytyväisenä hypistelemään setelinippua ja pakkaamaan myyntikojuaan jatkaessamme matkaa. Kahvibaari pystytettiin auton takaosaan juuttuessamme tullijonoon. Alavuden miehet Osmo ja Tuomo leikkelivät kylmälaukkuja pöytinään käyttäen kauniita siivuja juusto – ja makkaratangoista ja venäläinen leipä teki kauppansa. Ruokavahvistus olikin tarpeen sillä Olli vietiin taas kuulusteltavaksi. Pöytäkirjoja oli kertynyt kaksin kappalein. Kun lopulta tullimies viittilöi meitä tullialueelle, auto ei inahtanutkaan. Kukaan ei arvannut Ollin kuulustelujen kestävän niin kauan, joten päälle jätetty ilmastointi oli syönyt autosta virrat. Porukka pääsi siis työntötalkoisiin. Joku totesi, että allekirjoittaneen ei siihen tarvitse osallistua, sillä olen matkanvetäjä, en työntäjä. Oli sääli että kukaan ei uskaltanut tuota tulliin saapumista kuvata. Tällä kertaa tavaroita ei raahattu sisälle, mutta virkailijat kävivät jokaisessa marjaämpärissä mitä autosta löytyi.


Suomen tullin ohitettuamme koitti matkan ikävin hetki. Yhteen, kuin yhdeksi perheeksi hitsautunut porukka alkoi hajota pohjoissuomalaisten lähtiessä ajelemaan kotikonnuilleen. Palautelapuissa todettiin, että Karjalan luonto ja ihmiset olivat taas tehneet unohtumattoman vaikutuksen. Reissu oli koettu sielun syvimpiä sopukoita ravisuttavaksi elämysreissuksi. Ihana porukka ja mukava kuski olivat suuri osa onnistunutta matkaa. Joku kertoi jo hengessään pakanneensa laukun seuraavalle reissulle. Matkalaiset pääsivät kokemaan todeksi sen, että joka on kerran ottanut vastaan Vienan Karjalan kutsun ja kokenut sen erämaan rauhan, ei voi sitä koskaan unohtaa.




© DariasTidning.net 2007
 2596 vierailijaa on käynyt sivuilla 2865 kertaa ja ladannut 17082 sivua.
Tällä hetkellä sivuilla vierailee 1 käyttäjä.
Toimitus
Palaute

Ylös
Etusivu