|
Haudan tyhjentämiseen meni 10 vuotta
Haudan tyhjentämisessä meni kymmenen vuotta. Carter numeroi, mittasi, valokuvasi tai piirsi haudan neljän kammion kaikki esineet, jotka sen jälkeen siirrettiin Kairoon. Carter pääsi tutkimaan Tutankhamonin muumiota vasta lähes kolme vuotta haudan löytämisen jälkeen. Nuori farao oli kääritty pellavaliinoihin, joissa oli 143 pahoilta voimilta suojaavaa kulta – amulettia tai jalokiveä. Faaraon päätä peitti kultanaamio. Egyptiläiset uskoivat elämän jatkuvan kuoleman jälkeenkin, mutta vain, jos ruumis saatiin säilymään. Siksi kaikki kynnelle kykenevät egyptiläiset maksoivat siitä, että heidän ruumiinsa mätäneminen estettiin muumioimalla. Ensin poistettiin sisäelimet. Sen jälkeen ruumis täytettiin ja peitettiin lipeällä ja sen annettiin kuivua 40 päivää. Sydän, maksa, suolet ja mahalaukku laitettiin talteen, mutta aivot heitettiin menemään. Tuon ajan egyptiläiset eivät vielä tienneet aivojen merkitystä.
Turistit valtasivat Luxorin
Koko maailma innostui suunnattomasti Tutankhamonin haudan löytymisestä. Kaikki Lontoon suuret sanomalehdet lähettivät oman reportterinsa Egyptiin. Lopulta Luxor oli hukkua turisteihin.
Julkisuuden merkityksen ymmärtänyt lordi Carnarvor piti huolen siitä, että Tutankhamon pysyi otsikoissa. Hän tajusi, että faaraolla voisi myös tehdä rahaa. Britanniassa löytö saikin aikaan varsinaisen Tutankhamon – villityksen ja kaikki ”egyptiläinen” oli muotia.
|