Karnevaaleja ja kardinaaleja

Ryanairin lento Tampereelta Bergamoon lähtee melkein kaksi tuntia myöhässä lähes koko Eurooppaa vavisuttaneiden lumimyrskyjen takia. Lähtiessämme on siis jo täysi yö. Yläluomi ja alaluomi pyrkivätkin lähikontaktiin toistensa kanssa, mutta tehokkaana unen torjuntakeinona toimii takana mölyävä keski – ikäinen miesjoukko. Juttujen perusteella on pääteltävissä, että joukko uljaita suomalaisia insinöörejä on matkalla pelastamaan Venetsiaa sen vajoamiselta. Bergamosta on matkaa Venetsiaan vain pari sataa kilometriä, joten on aivan realistista panna vuosisatoja vaivannut ongelma vaikka viikonlopun keikalla kuntoon. Vieressä istuva italialainen mies täyttää italialaisen lehden sanaristikkoa ja ylimmälle riville muodostuvat sanat Kimi Raikkonen. Hyvä serkkupoika, hyvä Suomi! Jos Paavo Nurmi juoksi Suomen maailmankartalle, niin formulakuskit ovat kyllä kaahanneet kaasu pohjassa pitääkseen sen muun maailman tietoisuudessa. Maailman tai ainakin Petäjäveden parhaat unenlahjat itselleen kahminut Mikko vetää sikeitä kaikista meluhaitoista huolimatta. Totean heräilevälle Mikolle korostetun suureen ääneen koneen tavoittaessa Italian maaperän, että tässä paikalla kyllä pysyi hereillä. ”Joo, ei kyllä tullut uni” ilmoittaa takana istuva, kaikista eniten äänessä ollut mölytoosa. Uni harvoin yllättää kesken lauseen. Pieneksi vinkiksi paluumatkaa varten olisi voinut antaa neuvon pitää puoli minuuttia suu kiinni, niin unijukalla olisi edes jonkinlainen mahdollisuus löytää tiensä tuollekin penkkiriville. Ehkä karjumalla keskustelleella insinöörillä jäi huomaamatta pieni katkera vivahde lausahduksessani: Olisikohan tuolla mölytoosan unettomuudella ollut jotakin yhteyttä meikäläisenkin hereillä pysymiseen?

Saavuimme siis Bergamon kansainväliselle lentokentälle, josta on hyvät yhteydet eri puolelle Italiaa. Hyppäsimme taksiin, jonka saaminen ei ollut aivan yksinkertaista. Takseja oli kyllä parkissa lähes kymmenen, mutta vaikutti siltä, että ne ovat vain näyttelyesineitä eikä kyytiin ole mitään asiaa. Lopulta istumme autossa kohti Bergamon kehämuurin ympyröimällä kukkulalla sijaitsevaa vanhaa kaupunkia. Sateesta huolimatta kaupungista sai heti todella viehättävän vaikutelman. Venetsia on muinoin ollut Bergamon alueen valtiaana ja merkkejä siitä näkyy esimerkiksi vanhan kaupungin suurissa kiviporteissa, joita leijona vartioi. San Lorenzo hotelli löytyi lähes kukkulan korkeimmalta kohdalta. Huone oli kaikin puolin viihtyisä, mutta aamulla heräsi eräs kysymys. Me olimme varanneet luxushuoneiston sillä perusteella, että siihen sisältyi lämmitys. Jos hampaiden kalina esti kuulemasta lähes pään päällä jo aamu kahdeksalta moikaavia kirkonkelloja, millaisen yön mahtoivat viettää vieraat tavallisissa huoneissaan? Kun pihassa oli jo roomalaisajalta peräisin olevia raunioita, paraskaan lämmitys ei ilmeisesti pysty pitämään loitolla vanhan rakennuksen henkimää kosteutta Italian talven viileydessä.

Mikko tutki sanomalehtiä ja totesi, että sadetta olisi tiedossa koko päiväksi lähiseudulla. Sille päivälle suunniteltu käyminen Milanossa oli jo aiemmin vaihtunut vierailuun Veronassa. Otimme käyttöön suunnitelman c, joka tosin keksittiin tuolla hetkellä: Vuokraamme auton ja lähdemme etsimään aurinkoa. Auton sai vain lentokentältä, joten palasimme sinne. Kiersimme autonvuokraamoita huonolla menestyksellä, kaikki autot olivat jo viilettämässä kohti aurinkoisempia seutuja. Lopulta saimme yhdestä vuokraamosta viimeisen Fiat Grande Punton. Toivoimme, että se ei osoittautuisi myös grande katastrofiksi Italian vilkkaassa liikenteessä. Mikko arveli, että Kimi Räikköstä mainostamalla voisimme saada vuokraajan uskomaan, että auto on turvallisissa käsissä. Niinpä hän siippaan viitaten lausahti, että kyseessä on Kimi Räikkösen serkku. ”Oo, he is very good driver”, huokaisi tuo vanhempi herrasmies kunnioittavasti siippaa silmäillen. Kun Mikko kysyi haluaako vuokraaja kenties nimikirjoituksia, poistui Kimin sukulaismies huomaamatta takavasemmalle.

Grande Punto osoittautui siistiksi ja erittäin pikkuruokaiseksi yksilöksi, jolla oli ajettu vain reilut kymmenen tuhatta kilometriä. Otimme suunnan kohti pohjoista ja Comojärveä. Lähestyessämme Sveitsin rajaa totesimme, että sveitsiläiset olivat ryövänneet auringon italialaisilta, pilvet väistyivät ja valoa ja lämpöä alkoi tulvia. Pysähdyimme päiväkahville Luganoon, joka on kuvankaunis kaupunki, jossa kasvaa palmuja. Kaupunkia ympäröivät vuoret ja kauempana siintävät pre-Alpit. Kahvilan rannassa oli kesy joutsen, joka tepasteli ympäriinsä makupalojen toivossa. Marja keskusteli ystävällisen rouvan kanssa, joka kertoi, että täälläkin on viime vuosina eletty kummallisia talvia. Toisinaan ei sada ollenkaan, mutta toisina talvina taivas itkee joka päivä. Lugano on Sveitsin italiankielistä aluetta, mutta rouva kertoi osaavansa myös muita Sveitsin valtakieliä ranskaa ja saksaa. Sveitsissä oli silmiinpistävää yleinen siisteys. Vaikka Italia on viehättävä vähän ränsistyneenäkin, Sveitsissä rakennusten ja hyvä kunto teki vaikutuksen. Lähdimme jatkamaan matkaa, jotta ehtisimme lumivuorille ennen pimeää. Luistelimme kesärenkailla Dolomiiteille eli Etelä – Alpeille noin puolentoista kilometrin korkeuteen.

Olimme jo etukäteen miettineet miten löydämme ilman navigaattoria hotellimme vanhan kaupungin sokkeloista. Edellisenä iltana taksi oli pujotellut välillä yksisuuntaisia katuja ja pujahdellut erilaisista muurien porteista sisälle. Kiersimme ja kiersimme milloin kenenkin vaiston ohjaamana vanhaa kaupunkia, mutta tuttua rakennusta ei vain näkynyt. Lopulta laitoimme auton eräälle aukiolle parkkiin ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Suosituksesta ajattelimme maistaa paikallista perinneruokaa, jonka sisällöstä ei ollut ennen pöytään saamista varmaan tietoa. Eteen kannettiin keltaista mannapuuroa, jänistä ja sieniä. Lähes kaikki kuitenkin kävi kaupaksi. Kysyimme ajo – ohjeet hotelliin. Totesimme että joudumme yksisuuntaisten katujen takia kiertämään lähes koko vanhan kaupungin. Haimme siis vauhtia alhaalta ja lopulta pienten seikkailujen jälkeen hotelli löytyi. Saatuamme luvan parkkeerata auton löytämäämme paikkaan totesimme olevamme lähes samassa paikassa, johon olimme auton ruokailun ajaksi jättäneet. Pimeässä vanha tiilimuurinen kaupunki näytti joka puolelta niin samanlaiselta, että emme olleet huomanneet olevamme jo aivan ”kotiportilla”

Sunnuntaiaamuna hotellin säädettyä meille lisälämpöä, heräsimme kirkonkellojen kumuun kello kahdeksalta. Runsaan aamupalan jälkeen vastasimme kellojen kutsuun ja menimme seinän takana sijaitsevaan kirkkoon. Kirkko ei kumissut tyhjyyttään kuten kotimaan Jumalanpalveluksissa, vaan lähes joka penkkirivi oli täynnä. Ihmiset tekivät ristinmerkkejä ja notkistivat polviaan astuttuaan sisään. Italialaiset kirkot ovat täynnä upeita yksityiskohtia. Kävimme vielä toisessa jos vielä mahdollista hienommassa kirkossa, joita Italia tuntuu olevan pullollaan. Edellisellä Italian matkalla Roomassa olimme onnistuneet näkemään paavin, mutta nyt meidän oli tyytyminen kardinaaleihin tai vielä kansanomaisempiin kirkonmiehiin. Italia on ollut merkittävä kulttuurivaikuttaja kautta vuosisatojen. Lukuisat kirjailijat, taiteilijat, kuvanveistäjät ja säveltäjät ovat jättäneet tuleville sukupolville perinnöksi historiallisia aarteita eri taiteen aloilla. Saavuttumme eräälle aukiolle pääsimme keskelle karnevaalihumua. Aukiolla oli upea, mielikuvituksella rakennettu karuselli. Lasten oli mahdollista istahtaa kelkkaan, veneeseen ja mitä eriskummallisimpiin laitoksiin. Bergamon kaupunki oli järjestänyt karnevaalitapahtuman ja näyttelijät ja taitelijat olivat sen toteuttaneet. Suomessa tuskin kaupunginisät kannustavat kansalaisiaan ympäristön roskaamiseen, mutta täällä ihmisillä oli käsissään suuria säkkejä täynnä pientä värikästä paperisilppua, joita erityisesti aikuiset näyttivät heittelevän antaumuksella. Italialaiset rakastavat juhlia ja hallitsevat juhlimisen taidon.

Koska käytössä oli auto ja aikaa koneen lähtöön vielä tunteja, lähdimme katselemaan maaseutua. Korkealta kukkulalta löytyi ihana ravintola, jonka ainoat asiakkaat olimme. Koska halusimme vain cappucinoa, omistaja ei heltynyt haluumme nauttia juomamme takkatulen lämmössä suuressa salissa, vaan osoitti rahvaalle sopivan paikan. Sekin miljöö sopi kyllä meille ja nautimme rauhallisesta maaseututunnelmasta. Insinöörit olivat ilmeisesti jääneet piirtämään laskelmia vajoavasta Venetsiasta, joten heitä ei paluulennolla näkynyt eikä edes kuulunut. Tällä kertaa eteen sattui erityisen levoton itänaapurin kieltä puhuva miespuoleinen yksilö. Hän oli varannut itselleen paikan myös vierestäni, koska ei osannut ilmeisesti päättää, kummassa tuolissa matka sujuisi miellyttävämmin. Sen lisäksi, että vaihtoi paikkaa useammin kuin mustalainen hevosta, hän ehti kolmen tunnin lennolla käydä seurustelemassa parin penkkirivin päässä kymmeniä kertoja, pyrki vessaan turvavyövalon palaessa ja sai useamman matkustajan epätoivon partaalle. Mies esitteli Venetsiasta ostamaansa karnevaalinaamiota, tyhjensi erinäisiä pulloja ja vaihtoi viimeisen kerran paikkaa koneen aloitettua laskeutumisen. Kun kone tärähti kiitoradalle, mies vielä hakkasi käsiään yhteen, mutta siinä vaiheessa kun muut matkustajat pyrkivät käytävälle, miehen levottomuus oli vaihtunut niin sikeään uneen, että ei tiennyt mitään häntä naureskellen katsovista matkustajista. Niinpä tuli kumottua sekin olettamus, että nukahtaa ei voi kesken lauseen. Miehiltä näyttää sekin onnistuvan. Arvoitukseksi jäi lähtikö tuo itänaapurin turisti paluulennolla Milanoon vai tarjosivatko tyttöystävät kantoapua saadakseen hänet ulos koneesta.