EUROOPAN OLOHUONE – VENETSIA

Venetsia on satoja vuosia vanha ulkoilmamuseo, Italian toiseksi suosituin matkakohde ja maailman romanttisimmaksi sanottu kaupunki. Se lepää laguunillaan kuin kauniisti kimalteleva jalokivi sinisellä samettialustalla. On helppoa ymmärtää mitä tämän kaupungin on aikoinaan täytynyt merkitä Euroopalle ja ehkä koko maailmalle. Jo satoja vuosia sitten Venetsia tunnettiin kaikkialla Välimeren alueella.. Eikä turistikaan voi kuin myönnellä venetsialaisten väittäessä kaupunkiaan maailman kauneimmaksi.

Pienen pienessä hotellissa on odottamassa pikkuruinen huone, joka on nähnyt parhaat päivänsä varmaan jo satoja vuosia sitten. Venetsian pitkä ja omaleimainen historia onkin oleellinen osa matkan viehätystä. Kadulta kantautuu melua huoneeseen ja kun avaa huonetta pimentävät puiset ikkunaluukut, näkee satoja ihmisiä vilisevän alapuolellaan, mutta yhtään autoa ei näy missään. Venetsiaan tutustuu vuosittain yli 12 miljoonaa matkailijaa, joten tungosta ja ruuhkaa riittää kaikkina vuodenaikoina. Ehkä Venetsia kuitenkin on maailman hiljaisin kaupunki sillä sen kaduilla eivät liikennöi autot eivätkä moottoripyörät. Venetsia on myös epätodellinen vastakohtaisuuksien kaupunki. Jalkaisin liikkuvan kaupungin laidalla seisovat parkkitalot. Vuokraamallamme autolla pääsimme hetkessä toisenlaiseen maailmaan, moottoritien päätä huimaavaan liikenteeseen.

Vesi, joka ajan myötä koituu mereen hiljalleen vajoavan kaupungin tuhoksi, on suuri osa Venetsian erikoislaatuisuutta. Venetsian vajoamisesta on oltu huolissaan jo 1920 – luvulta lähtien. Oli vaikea etukäteen uskoa todeksi sitä, että gondolit ovat edelleen käytössä Venetsiassa. Mitään arkipäiväisiä jokamiehen kulkuvälineitä ne kylläkään eivät ole, siitä pitää matkustamisen hinta huolen. Kaupungin kanaaleissa on liikuttu gondoleilla jo 1000- luvulta lähtien. Gondolit on koristettu maalauksin ja gondolierit huoltavat ja kiillottavat niitä jatkuvasti. 1400-luvulla muotoutunut gondolimalli on edelleen käytössä Venetsiassa. 1500-luvulla kaupungissa oli 20 000 gondolieeria, nyt siellä on mahdollista nähdä vain nelisensataa hattupäistä kuljettajaa. Runsas sata vuotta sitten rikkailla perheillä saattoi olla viisikin gondolia, nyt gondolit ovat lähes yksinomaan turistien käytössä. Venetsialainen nousee pääkadun Canal Granden varrelta vesibussiin siinä missä Matti Meikäläinen Mannerheimin tiellä HKL.n paikallisbussiin keskustaan päästäkseen. Tässä kaupungissa asuvan italialaisäidin kauppa-autona keikkuu oven pielessä aaltojen tahdissa oma vene, jolla on helppo lähteä ostoksille tai kyläilemään. Nykypäivä lieveilmiöineen on saapunut Venetsiaankin. Ihmettelimme laulutaidottomia gondolieereja kunnes Suomeen palattuamme luimme sanomalehdestä Venetsian gondolieerien laululakosta, joka johtui palkkakiistasta. Vain eräs ilmeisesti liittoon kuulumaton vanhempi ammattikunnan edustaja viritti kauniilla tenorillaan meidät hämärtyvässä illassa todella epätodelliseen tunnelmaan. Kun gondoli hiljaa, lähes äänettömästi lipuu halki kapeiden kanaalien, se on yksi niistä elämyksistä, jonka todeksi uskoakseen on nipisteltävä itseään.

Napoleon nimitti Pyhän Markuksen toria Euroopan tyylikkäimmäksi olohuoneeksi. Epäilemättä se on Venetsian sydän, jonne sankat ihmisjoukot vaeltavat. Piazza san Marco on marmorilaatoin katettu aukio, jota reunustavat kolmelta sivustalta renessanssirakennukset kauppoineen ja kahviloineen. Torin kolme lipputankoa ovat olleet samalla paikalla jo vuodesta 1505. Piazzaa eli keskusaukiota reunustavat kolmelta sivultaan pylväskäytävät ja neljännellä sivulla kohoaa Markuksen kirkko. Kirkko on yksi Venetsian päänähtävyyksistä ja sen edessä kiemurtelee lähes aina pitkä matkailijoiden muodostama jono. Lintuinfluenssa ei tunnu vaivaavan turistien mieliä aukiolla, jossa on varmaan yksi pulu jokaista ihmistä kohti. Matkailijat ojentavat kätensä lintujen levähdyspaikoiksi ja joku näyttää antavan siivekkään laskeutua myös päänsä päälle. Puluja on kaikkien lähirakennusten kattotasanteilla ja patsaiden päällä. Aukio on usein veden vallassa. Pahin tulva viime vuosikymmeninä oli vuonna 1966, jolloin vesi nousi vyötärön korkeudelle. Tämä tulva osoitti miten suurelle vaaralle Venetsia ja sen suurenmoiset taideaarteet on alttiina. Ilmeisesti meidät yllättänyt pieni aukion peittänyt veden nousu oli normaalia arkipäivää. Gondoleja ei sentään tarvittu, mutta välttääkseen kenkien ja sukkien kastumisen ne oli riisuttava ja kuljettava avojaloin Venetsian iltaisin kostean viileässä säässä. Kaupungin yllättävät ja erikoiset ominaispiirteet tulevat esille joka käänteessä. Pääkadun varrella sijainneessa ravintolassa ruokaillessamme sai ohi ajava ambulanssivene aikaan niin suuret aallot, että ruokailupaikkamme lattiakin lainehti vedestä.

Venetsia on säilyttänyt omaleimaisuutensa myös musiikin suhteen ja on taiteen ystäviä inspiroiva kaupunki vielä tänäkin päivänä. Kaupungissa vaikuttaneet suuret säveltäjät Claudio Monteverdi 1600-luvulla ja Antonio Vivaldi 1700-luvulla elävät voimakkaasti Venetsian arkipäivässä vielä satoja vuosia myöhemmin. Sinun on mahdollista ostaa cappucinosi samasta kahvilasta kuin Vivaldi aikoinaan, sillä kaksi 1700-luvulla avattua kahvilaa ovat vieläkin Markuksen torin houkuttimina. Hinnat tosin ovat luultavasti Vivaldin päivistä nousseet. Jos ei halua eteensä yli kymmenen euron laskua yhdestä tavallisesta kahvikupposesta kannattaa kahvinsa juoda muualla. Tosin saat siemailla juomasi ainutlaatuisessa ympäristössä nauttien kahvilan muusikoiden soittamasta klassisesta musiikista. Ei ole liioittelua sanoa kuulevansa historian siipien havinaa astellessaan samalla torilla kuin aikoinaan Markuksen kirkon konserttimestarina toiminut Antonio Vivaldi.