KAKSI UNOHTUMATONTA PÄIVÄÄ IKUISESSA KAUPUNGISSA

Kolme ja puoli tuntia videonauhaa, 500 digikuvaa, käsittämätön määrä askeleita ja rappusia, paavin messu, makkaramarsseja, elävä suurkaupungin kokoinen ulkoilmamuseo. Mikä se on? Kolmen yön ja kahden päivän loma Roomassa, ikuisessa kaupungissa, jossa jokainen rakennus, aukio ja suihkulähde on näkemisen arvoinen.

Siippa kuuluu niihin ihmisiin, jotka kyllä kiertävät sujuvasti kirkkoja ja museoita, mutta mahdollisimman kaukaa. Ahkerana miehenä hän ihmetteli laiskoja roomalaisia, jotka eivät viitsi edes korjata rikkinäisiä rakennuksiaan kuntoon. Rakennelmat olivat kaiken lisäksi suuria ja niitä oli ympäri kaupunkia, joten ne pistivät häiritsevästi silmään. Siipan suosikkikohteessa Dubaissa pojat ovat sentään pistäneet paikat viimeisen päälle kuntoon, jotta turistilla on viihtyisä olla. Ihmetystä herätti myös se, että roomalaisilla on tapana heittäytyä parin tunnin lepotauolle kesken hyvän työpäivän. Toivoa sopii, että päivien mittaan rikkinäisten rakennusten viehätys aukeni historiasta innostumattomallekin.

Roomassa jos missä haistaa historian. Alussa oli vain suo, kukkuloita ja joki. Kukkuloiden asutukset yhdistyivät Rooman kaupungiksi. Suo kuivattiin ja sen paikalle syntyi Forum Romanum, joka oli antiikin Rooman politiikan, kaupan ja oikeuslaitoksen keskus. Kaikkialla Rooman keskustassa on nähtävissä keisariajan raunioita. Ilman asiantuntevaa opasta Roomaa ja sen historiallisia aarteita onkin mahdoton hahmottaa. Onneksi meidän turistiryhmällämme oli mukana kaupunkinsa tunteva opas, Italian kärpäsen puraisema Lauri.

Colosseumin ympärillä kuhisi gladiaattoreita. O tempora, o mores – voi aikoja voi tapoja teki mieli muinaisten roomalaisten tavoin huudahtaa. Muinaisina aikoina gladiaattorien katsominen oli kansalle ilmaista sirkushuvia. Nämä gladiaattorit heristelivät euron kuvat silmissään pyörien miekkojaan, mikäli ilman lanttia yritti heitä tähdätä kamerallaan. Erityisen ystävällisiksi itsetietoisia roomalaisia ei voi kehua. Tapana ei ole kuitenkaan antaa kovin helposti periksi mikäli valokuvaamisesta on kysymys. Tuntui myös siltä, että jotain ilmaista täytyy maailman kalleimpiin kaupunkeihin lukeutuvan Roomankin pystyä turistille tarjoamaan. Vaikka edes oikeuden ottaa kuvia omalla kalliilla hinnalla ostetulla kamerallaan. Sanoohan jo sananlaskukin, että tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa, joten tuohon ansaan en langennut. Valokuvat on siis otettu henkensä kaupalla, mutta maksamatta senttiäkään. Mitäpä ihminen ei valokuvia saadakseen olisi valmis tekemään.

Kokeneille Rooman kävijöille oli käynyt laskuvirhe ja pääsimme vilkuttamaan Rooma - passejamme Sannalle ja Laurille ohi jonojen Colosseumille marssien. Tässä vaiheessa reissua nähtiin Päivi ja Tuomo sekä Katri ja Petteri, jotka olivat ajatelleet katsella Roomaa koko rahan edestä ja olivat olleet paikalla jo useita päiviä. Aikansa jonotettuaan Lauri ehti paikalle kertomaan miten olemme kokoontuneet maailmanhistorian järkyttävimmän paikan äärelle. Rooman valtakunta on ainoa yhteiskunta ihmiskunnan historiassa, joka on mässäillyt tappamisella. Vuonna 80 Titus vihki 50 000 katsojaa vetävän areenan juhlassa, jossa surmattiin 5000 eläintä yhtenä päivänä. Joka vuosi tuotiin Afrikasta 10 000 eläintä. Areenalla ei kuitenkaan surmattu pelkästään eläimiä vaan myös suuria määriä ihmisiä. Paikalla käytiin jännittäviä gladiaattoritaisteluita. Gladiaattorit olivat sen ajan jääkiekkotähtiä, kansansuosikkeja, jotka taistelivat elämästä ja kuolemasta. Taistelijat olivat alun perin rikollisia, sotavankeja ja orjia. Tämän päivän Colosseum on vain varjo loistonsa päivistä sillä paavit ja ruhtinaat riisuivat sen arvokkaasta marmorista ja metallista rakennuttaessaan kirkkojaan ja palatsejaan. Valtava määrä kiviä siirrettiin Pietarikirkon rakennustyömaalle. Myös kauhun ajat ovat vain muisto, mutta selkäpiitä karmii Colosseumilla edelleen. On sanottu, että niin kauan kun Colosseum pysyy pystyssä, pysyy myös Rooma, mutta jos Rooma kaatuu, sen mukana kaatuu koko maailma. Ei ihme, että Rooman pojilla tuntuu egopuoli olevan kunnossa.

Piazza del Popolon aukiolla sijaitsevassa kahvilassa nautimme suolapalaa iltapäivän kuumuudessa. Historian siipien havina kuului erityisen selvästi kahvilan terassilla pizzapalaa järsien sillä aukiolla on obeliski 1100 - tai 1200 luvulta eKr. Aukiolle komeus on tuotu keisari Augustuksen aikaan. Augustuskaan ei ole aivan eilisen teeren poika, sillä hän oli Rooman ensimmäinen keisari, joka lähetti Marian ja Joosefin tienpäälle verollepanoa varten. Nyt obeliskin juurella poseerasi tämän ajan kerjäläinen, itsensä vihreäksi maalannut vapaudenpatsas. Oikeitakin kerjäläisiä näkyi. Eräillä portailla istuskellut voimattoman näköinen mummeli näytti siltä, että hädin tuskin jaksaa ojentaa kättä lanttia pyytäen. Kun aloin kuvaamaan miljöötä, jolloin mummelikin arveli tulevansa kuvaan, alkoi hän raivokkaasti hakata peltisellä rahapurkilla portaisiin. Joku tolkku se pitää olla kuvaamisessakin. Lantti sille kenelle se kuuluu, tuntui mummeli ajattelevan.

Olimme matkalla hotellille, kun Mikaelille tuli tieto, että Rooman kauneimmalla barokkiaukiolla, Piazza Navonalla, jossa vähän aikaisemmin olimme käyneet, soitetaan marssimusiikkia. Vaivoin saimme pidellyksi miestä paidan helmasta, jotta tämä ei olisi hypännyt liikkuvasta metrosta ja jäimme Ismon ideasta pois lähellä Piazza di Spagnaa. Paikka tunnetaan espanjalaista portaista, joista on tullut suosittu kokoontumispaikka. Aukiolta alkoi tulvia vastaan lähes taivaallista musiikkia eikä Mikaelillakaan ollut enää kiirettä mihinkään, päinvastoin piti käyttää pientä oveluutta, että hänet saatiin taas metroasemalle, jotta syntymäpäiväillallisille ehdittäisiin. Tero soitti Mikolle, että mitään 43 soittajan pikkubändiä emme viitsi tulla kuuntelemaan, koska soittajia meidän löytämällämme aukiolla oli 54. No, ison talon isännällä ei olut varaa jäädä huonommaksi ja kertoi myöhemmin löytäneensä paikan, jossa soittajia oli ollut 60. Vietettiin Rooman syntymäpäivää, joten soittajia oli ympäri kaupunkia. Ei siis hullumpi päivä tulla juhlimaan Marjankaan neljääkymmentä vuotta, jotka tosin tuntuvat silmänräpäykseltä Rooman monituhatvuotisen historian rinnalla. Sananlaskun mukaan elämä alkaa neljänkymmenen vuoden iässä, joten syntymäpäiväsankarilla lienee vielä paljon mukavia vuosia edessään. Kun roomalaiset pitivät kaupunkinsa perustamista niin merkittävänä, että aloittivat ajanlaskunkin tuosta tapahtumista, Marja voisi mitata aikaa tästä lähtien eRk ja jRk eli ennen ja jälkeen Roomassa käynnin. Sen verran merkittävästä virstanpylväästä kuitenkin on kysymys.

Mitä lie Sanna tarkoittanut sillä, että on mukavaa kiertää kaupoissa sellaisten kanssa, jotka ostavatkin jotakin? Olisiko lausahduksella ollut jotain tekemistä sen seikan kanssa, että Tiina oli juuri pyydettynä esitellyt ”löytämänsä” kaksi jakkupukua, neuleen ja vinon pinon lastenvaatteita. Ei hullumpi suoritus kahden päivän lomalla, jossa shoppailu oli vain pienen pieni sivujuonne ja ostokset tehtiin lähinnä sillä aikaa kun miehet nauttivat aitoa italialaista pizzaa antipastoineen. Pizzaa saa kotinurkiltaankin, mutta Rooman kaupungin tasoisia ostosvalikoimia ei omalta kylältä löydy. No, Hansu ja Paula kuulostivat pitempään paikalla olleina vinguttaneen visaa vähän tiuhempaankin tahtiin, joten sekin puoli reissusta tuli hoidettua kaikkien puolesta kuntoon. Ismo harkitsi toiminnan miehenä erään fiiatin koeajamista, mutta totesi sen turhan hankalaksi tuliaiseksi ottaa kyytiin tullirajoituksia rikkomatta, joten se sai jäädä jonkin italiaanon poimittavaksi. Jos oikein tarkkaan kuvaa tapahtumasta katsoo, voi nähdä auton omistajan, joka on peittänyt kasvonsa käsillään, ajatellen, että hyvästi paha maailma tai ainakin tuo kyseinen pirssi.

Väki kokoontui asianmukaisesti pukeutuneena sovittuun aikaan syntymäpäiväjuhlallisuuksia varten. Roomassa sen loiston aikoina syötiin jopa kymmenen tuntia lukuisia ruokalajeja ja niiden välissä saatettiin käydä jopa eri huoneissa lepäämässä. Niinpä Marjankin juhlaillalliset oli suunniteltu kunnon roomalaisen kaavan mukaan. Erillisiä lepohuoneita ei nyt sentään tarvittu, mutta illan menua aikoinaan rakennettaessa ravintolan henkilökunta oli jo kolmannen ruokalajin kohdalla kauhuissaan huudahtanut: ”Ymmärrättekö paljonko se tulee maksamaan?” Mikael ja Lauri olivat rauhoitelleet, että lasku tulee kyllä kuitattua, lehmiä pistetään Petäjävedellä lihoiksi maksupäivän lähetessä tarpeen mukaan. Seija, Anne ja Tiina rustasivat puheita ja koska oltiin mafiosojen maassa, Marja sai estelyistään huolimatta useita lahjuksia. Korvan taakse pantiin Ismon toteamus hänen kuultuaan, että paketeista löytyy Antiikin käsikirjaa ja Rooman taide ja kulttuuriopasta: ”Toivottavasti minä en saa tuommoisia lahjoja, kun täytän neljäkymmentä”. Luultavasti kuitenkin kyseessä oli vain tavan vuoksi kursailua, joten luvassa on ainakin Keski-Suomen historiaa, riippuen missä niitä syntymäpäiviä vietetään. Ismo viritti kuitenkin Marjan kunniaksi herkän laulun: Sä kasvoit neito kaunoinen isäsi majassa. En ehkä menisi nimittämään yhtä Petäjäveden komeimmista kartanoista pahaiseksi majaksi, mutta Ismolla riskinottokyky tuntuu olevan kohdallaan.

Ruokailun lomassa kuulimme syömiemme makkaroiden ja juustojen esittelyä olihan paikalla entinen juusto - ja makkaratehtailija matkanjohtajamme Lauri. Vettä oli kulunut helteisen päivän rasitusten aikana reilusti. Juotava näytti nytkin kiinnostavan vähintään syötävän verran ja niinpä miesten aikomukset jysäyttää kolme pippuripihviä mieheen, kun kerran maksaja oli tiedossa, jäi haaveeksi. Vaikutti siis siltä, että Mikon ei tarvitse alkaa nuijia lehmiä hengiltä, vaan riittää että myy muutamat savusaunavärkit plantaasin reunalta. Tällä liiketoiminnalla on kaiken lisäksi vielä myyjälleen omat rentouttavat lieveilmiönsä tarjottavanaan.

Marja totesi, että on mukavaa, että heillä on niin paljon puolihulluja ystäviä ja sukulaisia, jotka tarttuvat haasteisiin tehdä jotakin erilaista. Marjalle lauletussa viisussa todettiin, että kyseessä on tyyppi, joka ei hevin kangistu jäykkiin kaavoihin. Vaikutti siltä, että hän on onnistunut kokoamaan ympärilleen samanhenkistä porukkaa. Kaavoja murrettiin taas ravintolasta lähdettäessä. Epäkeskisuomalaisten kasvoilla oli luettavissa ”otettaisko vähän etäisyyttä” - meininkiä. Olisi ollut mukava nähdä ne tyypit, jotka olisivat yrittäneet pysäyttää eteenpäin vyöryvän laulavan kolonnan, jonka etunenässä tallustivat Ismo, Mikko, Jouko ja Tero. ”Eikä me olla veljeksiä” sai varmasti ensiesityksensä noilla kujilla. Ja kun jälkijoukoissa tallustivat Tuomo ja Petteri oli selusta siltä osin turvattu. Ympärillä olevat italiaanot arvelivat varmasti, että siinä taas hullut suomalaiset ovat ottaneet yhden liikaa. Ravintolan henkilökunta olisi voinut todistaa, että vettä ja limsaa väkevämpiin ei oltu kajottu, vaikka heillekin oli ennen lähtöä kajahtanut kiitokseksi makkaramarssi. Syntymähumalan aikaansaamiseksi kun ei tarvita väkijuomia, riittää että on olemassa. Metrossa olimme onneksi saaneet valloitetuksi kokonaisen vaunun, niin emme joutuneet kuulemaan valituksia järjestyshäiriöistä. Matkanjohtajalla oli nimittäin mukanaan ensimmäiset Leijonamakkarapaketit mitä maa päällään kantaa, joten oli paikallaan virittää makkaramarssi Rooman valloittamisen kunniaksi.

Sunnuntai aloitettiin tutustumalla Vatikaanivaltioon. Kun keisari Neron aikana tulipalo vuonna 64 tuhosi Roomaa, järjesti Nero kuuluisat kristittyjen polttajaishuvit kilpa-ajoradalla, jonka jo Caligula oli rakentanut. Pari vuotta tulipalon jälkeen perimätiedon mukaan paikalla ristiinnaulittiin myös apostoli Pietari. Paikasta, missä Pietari käsi marttyyrikuoleman ja minne hänet haudattiin tuli häntä seuranneiden paavien asuinsija. Vatikaani on vuodesta 1929 ollut oma valtionsa. Vaikka ylitimme valtakunnan rajan, passeja ja viisumeita ei tarvittu. Alueella asuu n.1000 ihmistä, jotka kaikki työskentelevät Vatikaanin palveluksessa. Nyt alueella tungeksi moninkertainen joukko ihmisiä. Aikamme helteessä jonotettuamme pääsimme jatkamaan jonottamista sisätiloihin. Päätimme mennä katselemaan Roomaa Pietarin kirkon kupolista käsin. Järkevimmät säästivät voimiaan ja menivät 200 ensimmäistä askelmaa hissillä. Oli vielä kuitenkin 380 porrasta ahtaissa kierreportaissa jäljellä. Jossain vaiheessa matkaa tuntui, että noutaja ei varmaan tuloaan paljon viivyttele. Näkö – ja kuulohavaintojen perusteella myös monilla muilla oli samoja ajatuksia. Näköala perillä palkitsi kuitenkin kaikki kärsimykset. Kirkon huippua kiertävältä parvekkeelta näkyy alas hullunkurisen pieneen 44 hehtaarin Vatikaanivaltioon ja joka suuntaan yli koko Rooman. Kupolista alastulo oli melkein ylös kiipeämistä tukalampaa. Seinät vinoilivat, happi tuntui loppuvan eikä kaiteita paikoitellen ollut. Jalkojen lisäksi myös kengän pohjatkin tuntuivat turvonneen niin, että eivät tahtoneet mahtua kapeina kiertäville askelmille.

Paavikin tuli tällä matkalla nähdyksi. Koska paavin alttarilta saa vain paavi pitää messun, hänet bongattiin messun aikana tapahtuneella matkalla kupoliin Pietarin kirkon huipulta. Mahtava Pietarinkirkko veti hiljaiseksi. Kirkko on 218 metriä pitkä ja siinä on 45 alttaria sekä lukemattomia taideteoksia. Eräällä alttarilla oli menossa ristiäiset. Kirkon korkeus on 136, 5 metriä, lähes kahden päällekkäin seisovan Helsingin olympiastadionin tornin verran, joten aivan kasvotusten paavin kanssa ei päästy. Kirkkoon on laskettu mahtuvan 60 000 ihmistä ja se on helppo uskoa todeksi. Pietarinkirkon rakentamiseen kului noin 120 vuotta, 20 paavia ja ainakin 10 arkkitehtiä. Kirkon ovien tienoilla vaanivat siveydenvartijat sekä naisten että miesten paljaita olkapäitä, reisiä ja polvia. Pietarinkirkosta oli tarkoitus tulla ja siitä tuli kristikunnan suurin. Sitä kelpaa kyllä käydä vielä vuosisatoja myöhemmin ihmettelemässä. Roomassa, jos missä on helppo kokea itsensä pieneksi lenkiksi historian ketjussa.

Sunnuntai – iltana voitiin todeta että sanalla ”ilmainen” on merkillinen vetovoima. Matkalaiset olivat maksaneet itsensä kipeiksi päästäkseen syömään Mikon tarjoaman illallisen Roomassa ja nyt oltiin kuluttamassa muutenkin lyhyestä lomasta puoli iltaa sopivan kahvilan löytämiseen. Edellisenä iltana Colosseumilla nähdyssä oikeudenkäynnissä oli nimittäin todistajien ja videokameroiden läsnäollessa kuultu Mikon huulilta lupaus leivoksista ja cappuccinoista. Nyt piti löytää riittävän ystävällismielinen kahvila, joka suostuisi ottamaan vaativan joukkomme vastaan. Vaativaksi meidät teki pyyntö, että saisimme tuoda mukanamme oman musiikkimme bassolaulajan muodossa. Ensimmäisessä paikassa ei uskallettu ilman johtajan lupaa sammuttaa musiikkia, jota heidän kahvilassaan oli tapana soittaa. Paikka oli autio ja olisi luullut, että hurraa - huutojen kaikuessa olisi otettu parikymmentä henkinen ryhmä vastaan vaikka minkälaisilla reunaehdoilla. Toisessa paikassa tuolien siirtäminen viisi metriä, jotta olisimme kaikki mahtuneet samaan tilaan, oli ylivoimaisen vaikeaa. Luimme rivien välistä, että emme olleet tervetulleita ja äänestimme taas jaloillamme italialaisten vähäistä palvelualttiutta moitiskellen. Kolmas kerta toden sanoo, totesivat varmaan jo muinaiset roomalaiset. Niinpä löysimme itsemme paikasta, jossa järjestyi niin cd-soitin, espressot kuin maukkaat tiramisutkin. Niiden lisäksi saimme nauttia Jaken esittämistä italialaisista lauluista, yhden jopa henkilökunnan havainnollistamana. Tässä paikassa osattiin totisesti palvella ja roomalaisten osakkeet nousivat silmissämme hiukan. Viimeinen, ylimääräinen numero oli omistettu päivänsankareille Marjalle ja Ritalle sekä maestron Hannele –vaimolle.

Jokainen jätti varmasti palan sieluaan keväiseen Roomaan. Matka oli kaikenlisäksi mennyt suuremmitta ongelmitta. Ismon omatoimisesti hoitama hotellivarauskin vain yhdeksi yöksi varattuine majoittumisineen kääntyi parhain päin ja pariskunta pääsi kunnon juppihotelliin. Lailan kielitaitoa tarvittiin usein, jotta saatiin kinkkisimmätkin tilanteet hotellissa selvitetyksi. Ongelma Tiirolakin muuttui hotellihenkilökunnalle ongelmattomaksi hotellia vaihtamalla. Trevin suihkukaivolla olisi ollut mahdollisuus varmistaa pääsynsä takaisin tähän unohtumattomaan kaupunkiin heittämällä kolikko suihkulähteeseen. Vaikka tämä jäi tekemättä, saattaa moni löytää itsensä ihmettelemästä niitä lukemattomia antiikin ajan aarteita, jotka nyt jäivät näkemättä. On melko varmaa, että jopa siippakin siellä vielä nähdään, varsinkin jos kaupungilla on varaa palkata muutamia miehiä töihin sitä ennen, korjaamaan rikkimenneet rakennelmansa mukavuudenhaluisten turistien silmiä häiritsemästä. Suihkulähteestä sukelletuilla lanteilla pääsisi jo jonkinlaiseen alkuun. Sen verran miljoonat kaupungille sydämensä menettäneet turistit niitä sinne uuden matkan toivossa varmasti viskelevät.


Lähteet:
Saara Lilja: Antiikkia ja myyttejä
Kivimäki & Tuomisto: Rooman keisarit
Marja – Liisa Polkunen: Rooma
Berliz: Rooma matkaopas