



























|

|
Arabiemiraattien monet ihmeet
Vuonna 1966 Dubaista löydettiin öljyä ja pienen kalastajakylän elämä muuttui kuin taikaiskusta. Pilvenpiirtäjiä alkoi kohota aavikon hiekasta ja kamelit vaihtuivat loistoautoihin. Dubain museossa voi tehdä mielenkiintoisen vahanukeilla elävöitetyn matkan Arabiemiraattien entiseen elämään. Kuin muistutuksena menneistä vuosisadoista kaupungista löytyvät edelleen kangas – ja maustesoukit, joissa arabialainen elämänmeno elää aidoimmillaan. Läheltä museota löytyvä Bastakian kortteli kertoo myös entisöitynä siitä, mitä elämä Dubaissa oli ennen sen nousua Lähi – Idän loistokkaaksi keskukseksi.
|

|
Nykyinen Dubai on Al Maktoum suvun visio. Se on kuin pikku- Amerikka, jossa kaikki on mahdollista. Dubai on pinta –alaltaan pienempi kuin Tampere ja ympäristökunnat yhteensä. Silti siellä kävi viime vuonna 6,5 miljoonaa turistia. Dubaita on vuodesta 1833 hallinnut Al Maktoumin perhe. Seikki Rashid Bin Saeed Al Maktoum aloitti Dubain muuttamisen kosmopoliitiksi suurkaupungiksi. Vuodesta 2006 Dubaita on hallinnut hänen poikansa seikki Muhammed Bin Rashid Al Maktoum, jolla on kolme vaimoa ja neljäs haussa. Hän on myös Arabiemiirikuntien pääministeri. Mitä pienemmän numeron onnistut rekisterikilvessä bongaamaan, sitä korkea-arvoisemman sheikin olet liikenteessä nähnyt. Alle 100 numeroiset kilvet kuuluvat sheikkiperheelle ja alle tuhat numeroiset sheikkien ystäville ja muille tärkeille henkilöille. Dubaissa ei ole lehdistönvapautta, joten sheikkiä ja muuta hallintoa ei kritisoida julkisesti. Mediassa sheikki on täydellinen ja häntä kunnioittavat lähes kaikki.
|

|
Dubai pyrkii olemaan kaikessa mahtavin, suurin ja ainutlaatuinen. Piakkoin valmistuu vedenalainen hotelli Hydropolis, jonka 250 sviittiin kuljetaan sukellusveneellä. Rakenteilla on kaikkien aikojen korkein ihmisen rakentama rakennus Burj Dubai, jonka piirustukset pidetään tiukasti salassa, jotta mikään muu maa ei rakentaisi korkeampaa. Dubai on arkkitehtien unelmien temmellyskenttä, mielikuvitusta saa käyttää eikä rakennuslupia tarvita. Sheik Zayed Roadin viisi kaistaa vievät kaupungin uusimpaan ostosparatiisiin, Emirates Malliin. Täällä maailman suurimmassa ostoskeskuksessa on mahdollista harrastaa laskettelua lumisilla rinteillä kaupungin lukuisiin hienohiekkaisin rantoihin kyllästyttyään. Kuten arvata saattaa, myös golfkentät kuuluvat maailman parhaimpiin ja palvelu niillä on huippuluokkaa.
|

|
Pariisilla on Eiffelin torni ja Lontoolla Big Ben, niinpä Dubai halusi oman, erityisen maamerkkinsä. Rakennettiin Eiffelintorniakin korkeampi, purjeelta näyttävä Burj al Arab, maailman ainoa seitsemän tähden hotelli. Pilvenpiirtäjä on 321 metriä korkea ja siinä on kuusikymmentä kerrosta. Hotellissa on 220 kaksikerroksista sviittiä, joiden vakiovarusteena on kannettava tietokone ja internetyhteys, fax, kopiokone, useita eri huoneita ja poreallas. Mitään halpaa hupia vierailu loistohotellissa ei ole, yö Burj al Arabissa maksaa alkaen tuhat euroa kahdelta hengeltä. Maan rannikkoa pyyhkivät kahden meren, Arabian meren sekä Intian valtameren aallot. Niinpä kun maalle rakentaminen ei enää Dubaita hallinneelle Sheikille Maktoum Bin Rashid Al Maktoumille riittänyt, hän visioi palmun muotoisen tekosaaren, jotka näkyvät avaruuteen asti. Saaret ovat täynnä hotelleja ja luksusvilloja. Yli 325 kuutiota hiekkaa ruopattiin saarien rakentamista varten. Tekeillä on maailman suurin huvipuisto sekä maailman suurin ostoskeskus.
|

|
Pisimmällä tekemällämme taksimatkalla kuljettaja osoittautuu mukavaksi juttumieheksi. 37 – vuotias jemeniläinen on pyörittänyt taksin rattia Dubaissa kymmenen vuotta. Jemenissä miehellä on vaimo ja kuusi lasta, nuorin kolmen kuukauden ikäinen ja vanhimmat pojat aikuisuuden kynnyksellä. Kuljettaja toteaa, että pojilla ei ole varaa mennä Jemenissä naimisiin sillä vaimon ottaminen maksaa siellä 50 000 dirhamia eli kymmenen tuhatta euroa. Dubaissa avioon aikominen maksaa nelinkertaisesti. ”Paljonko vaimon ottaminen maksaa Suomessa”, mies kysyy. Toteamme, että ei mitään. ”Niin, ottohetkellä ei maksa mitään” seurueeseen kuuluvat miehet huomauttavat kokemuksen vakaalla rintaäänellä. Ai sanooko ne sitten, että ”give me your visacard”, mies nauraa Tätä kysymystä tuskin kuulee köyhässä Jemenissä, jonka syntyvyys kuuluu maailman korkeimpiin. Ollaanpa dubailaisten harjoittamasta työvoimapolitiikasta mitä mieltä tahansa, ainakin tuossa jemeniläisperheessä syödään isän työn ansiosta vähän leveämpää leipää. Tosin ilman isää. Viimeksi vastasyntyneenä nähty pienokainen kipittää isää ovelle vastaan tämän seuraavalla kotimaan käynnillä.
|

|
Toisin kuin naapurimaillaan Saudi – Arabialla, Kuwaitilla ja Irakilla, Dubailla on rajalliset öljyvarat. Niiden arvioidaan loppuvan kymmenen vuoden sisällä, joten Emiraateissa rakennetaan kuumeisesti kaiken maailman ihmeitä houkuttelemaan turisteja ympäri maailmaa. The World on osa Dubain strategiaa nousta Lähi- Idän liike – elämän keskukseksi. Turismin kasvu onkin huikeassa vauhdissa, turistimäärien arvioidaan nousevan 42 miljoonaan vuoteen 2015 mennessä.
Tekeillä on maailman suurin huvipuisto sekä maailman suurin ostoskeskus. Hurjalta kuulostaa uusin visio alueesta, johon rakennetaan kaikki maailman merkittävimmät nähtävyydet luonnollisessa koossa Eiffelintornista alkaen. Sen valmistuttua voi unohtaa säntäilyn ympäri maailmaa nähtävyyksien perässä, koska ne voi kokea ja ikuistaa yhdellä vierailulla Arabiemiraateissa.
|

|