Kahden pimeän välissä Vienan Karjalassa

Sininen hämärä peittää Venehjärven kylän vaippaansa. Kohta jo aamun sarastus kajastaa taivaanrannassa ja maalaa koko maiseman vaaleanpunaiseen verhoon. Venehjärven kylän rauhan rikkoo vain Tossu – koiran ajoittainen haukunta. Kylämaisema pitää otteessaan talvisesta vuodenajasta huolimatta tai juuri siksi. Venehjärven taika on aistittavissa aina, saapuipa pitkän mutkittelevan tien niemenkärkeä kohti mihin vuodenaikaa hyvänsä. Kylän ainoa savu kohoaa taivasta kohti, höyryävää tsajua päästään kohta hörppimään. Nina ja Santeri Lesonen ovat heränneet joulukuiseen päivään ja puuhailevat otsalamppujen valossa. Koska pimeän aika on reilusti valoisaa pidempi, säästetään agrigaatin tuottamaa sähköä välttämätöntä tarvetta varten. Lesosia tiedetään asuneen paikalla jo 1500 – luvulta lähtien. Enimmillään kylässä oli yli viisikymmentä taloa ja asukkaita parisataa. Kolmesti tyhjentyneen kylän viimeinen ympärivuotinen asukas Santeri on taitava kansanparantaja ja verenseisauttaja, joka edelleen luottaa Kalevalan loitsujen parantavaan voimaan. Pois lähtiessämme pysähdymme Venehjärven uudemmalla kalmismaalla. Kylän toiseksi viimeinen vakituinen asukas, Sulo Lesonen, jolta vielä kesällä olimme ostaneet taitavasti punottuja pärekoreja, on haudattu muutamia viikkoja sitten. Paikallisen tavan mukaan hautakivessä on myös vainajan kuva.

Samaan aamuun on Kalevalan kylällä, Lenininkadulla on herännyt Lilja Nikutjevan perhe. 73 – vuotias Lilja on lähtenyt lastenkotiin puolipäivätyöhön, hänen poikansa Sergei vie viisivuotiaan Marjatan ja kolmevuotiaan Matvein päiväkotiin pois rakennusmiesten jaloista. Kotiin jäävät Natalia äiti ja yksivuotias Sofia. Sergei on tehnyt pihalla todellisen miehen työn: Kaivanut käsin kuusi metriä syvän kaivon, jonka on Kalevalassa sanottu olevan mahdotonta. Maan jäädyttyä kaivuutyöt pitää unohtaa ja keskittyä sisätilojen saneeraamiseen. Laajennus tulee tarpeeseen sillä kuusihenkisen perheen kotina kaksi huonetta ja pienen pieni keittiö on vähän jopa vaatimattomaan tyytyville karjalaisille. ”Pitää käydä katsomassa että miehet tekevät kunnolla, eivät ne muuten tee”, toteaa Sergei ja kiipeää vintille, johon tulee vanhempien nukkumahuone. Seitsemänvuotiaana pedofiilin uhrina kuolleen Kiril - pojan muisto elää. Kodissa palaa taukoamatta tuikkukynttilä hänen muistolleen ja puheissa sivutaan vielä usein tuota järkyttävää puolentoista vuoden takaista päivää.

Kalevalan kylä on piirin suurin kylä, siellä kotiaan pitää yli 5000 asukasta. Pääsemme kurkistamaan paikallisen silmäätekevän, koko Kalevalan piirin kunnanjohtajan kotioloihin. Viemme Suomen tuliaisia hänen äidilleen, joka talvisin asuu poikansa talossa. Lasista kirjahyllyä on koko olohuoneen seinän mitalta ja Lilja kehottaa käymään vessassa, kun on mahdollisuus hoitaa asiansa pihan perälle juoksematta. Horjahdellen kyläilemään saapuva Anni – mummon nuorin poika Ivan on hilpeällä tuulella, tuijottaa matkakumppaniani ja kertoo oitis rakastuneensa tuohon kauniiseen naiseen. ”Mäne sie pois, kun mie sanon. Mäne mäne, älä häiritse rahvasta”, Anni – mummo kiusaantuneena hoputtaa. Vakuutamme, että emme häiriinny yllättävästä huomionosoituksesta eikä Salme näytä panevan pahakseen, kun Ivan ihmettelee: ”Voiko Suomessa olla noin kauniita naisia?”

Kalevalan lastenkodissa on tällä hetkellä vain seitsemän lasta. Lapset ovat tulleet lastenkotiin hyvin vaikeista oloista. Tuliaiset otetaan kiitollisena vastaan, mutta erityisen iloinen lastenkodin johtaja on kesällä otetuista lasten valokuvista. Rakennus on ulkopäin suuren remontin tarpeessa, mutta Karjalassa puita hakkaava IKEA on maksanut sisätilojen kohentamista. Uutuuttaan hohtavat vessa ja suihkuhuone, jollaisesta ennen tuota remonttia ei lastenkodissa oltu osattua uneksiakaan. Kohtuuden nimissä on toivottava, että IKEA kohdentaisi rikkauksiaan myös paikallisten asukkaiden elinolojen parantamiseen sillä Karjalan tasavallan hallitus on myöntänyt IKEAlle luvan hakata 250 000 kuutiota puuta Vienan metsistä 49 vuoden ajan.

Hinnat Karjalan kaupoissa nousevat koko ajan, mutta elämisentaso laskee sillä käytettävissä oleva rahamäärä ei ole ainakaan lisääntymään päin. Työttömyyskorvausta maksetaan kuukaudessa 50 euroa ja sitä saa Karjalassa moni. Kun maitolitra maksaa euron, on lisätienestiä yritettävä kaapia jostakin. Lilja ostaa kaupan maitoa edullisempaa ja laadukkaampaa maitoa lähistöllä asuvalta pariskunnalta. Pienen puukerrostalon pihalta pilkottaa valo pienestä navetasta, jossa on yksi lehmä. Lilja pyytää maitoa päivää aikaisemmin kuin normaalisti, koska hän haluaa paistaa seuraavana aamuna vieraille kakkaroita, lättyjä, joilla päivä rajan takana usein aloitetaan.

Jätämme Kalevalan kylän taaksemme ja lähdemme ajamaan takaisin päin kohti Suomen rajaa. Tiet ovat ilahduttavan hyvässä kunnossa sillä pikkupakkanen pitää pinnan jäisenä, tosin paikoitellen liukkaana. Ajoittain voi jopa kuvitella ajavansa asfalttitietä. Vuonnisen kylällä huomaamme, että erään mökin pihassa teurastetaan lehmää. Emme uskalla pysähtyä seuraamaan toimitusta sillä pelkäämme Liljan kakkaroiden pyrkivän myös pihalle. Näky ei ole erityisen kaunis, mutta saapa perhe jouluksi lihaa. Lihakilon hinta on Karjalan kaupoissa jo kymmenen euroa ja monella saavuttamattomissa.

Vuokkiniemellä yli 90 prosenttia väestöstä osaa vielä Karjalan kieltä. Keskellä kylää Kieleväisen perheen kodissa halaamaan ryntää iloinen joukko lapsia. Natalia kertoo heidän Sergein kanssa olevan nyt ukko ja akka, jonka Sergei suomentaa tarkoittavan, että he ovat menneet naimisiin. Pihaan on metsätöiden ja marjastuksen tuloksena ilmestynyt auto. Natalia suunnittelee nyt paritalon toisen asunnon lunastamista, jotta lapsille saataisiin tilaa. Natalia jätti juopon miehensä Vuonnisen kylällä ja muutti sähköttömästä asunnosta Vuokkiniemelle neljän lapsensa kanssa yhteen pieneen keittiöllä varustettuun huoneeseen muutamia vuosia sitten. Määrätietoinen ja päättäväinen Natalia on totisesti mennyt elämässä eteenpäin. Pariskunnan sukunimi on nyt Lipkin. Paavo Lipposen suku, jota Vienan kylistä löytyy, on kuitenkin toista sukuhaaraa.

Aamuvarhaisella puksuttaa juna Petroskoista Kostamuksen asemalle. Saamme kyytiimme Uhtuan shemeikan, Jari Helmisaaren, jonka olimme muutamaa päivää aiemmin samaiselle asemalle jättäneet. Neuvottelut Petroskoissa olivat menneet hienosti ja suunnitelmat ja piirustukset uudesta suuresta ortodoksikirkosta oli hyväksytty hyvin pienillä muutoksilla. Matka Petroskoista Kostamukseen junalla kestää kaksitoista tuntia. Jari kertoo, että junassa tuntuu koko ajan koksin haju sillä jokaisessa junavaunussa on oma koksilämmitin. Jos juna hajoaa johonkin erämaahan, saadaan vaunut kuitenkin pidettyä lämpimänä. Junamatkalla tarjotaan tsajua venäläiseen tapaan samovaareista. Meidän matkamme päättyessä Keski – Suomeen Jari jatkaa vielä matkaa Turkuun. Jari Helmisaari on Yläneellä asuva opettaja, rakentaja, muusikko ja Vienan Karjalan suuri ystävä. Lukuisten sairaala – ja kirkkorakennusprojektien myötä Jarista on tullut Kalevalan elämän pelastaja ja tulevaisuuden ja toivon lähettiläs. Mikään matka ei ole liian pitkä eikä mikään este ylittämätön, jos voi työskennellä Karjalassa asuvien ihmisten elinolojen kohentamisen hyväksi.