Iloa ja ihmetystä Vienan Karjalassa

Monen hartaasti ja jännitykselläkin odottama päivä koitti heinäkuisena torstaina, kun Kainulaisen pikkubussi kaarsi 5.20 Muuramen shellin pihaan. Pihasta noukittiin kyytiin suurin osa Vienan Karjalaan mielivistä matkustavaisista ja korkea keko kasseja. Lievestuoreelta kiipesi kyytiin vielä Antti, ensikertalainen Vienan kävijä, joka oli lähdössä tutustumaan karjalaisiin sukujuuriinsa Venehjärven Lesosten kylälle. Muutamien vessa – ja kahvitaukojen jälkeen saavuimme Vartiukseen, jossa viimeiset matkalaiset, pohjoisen ihmiset Pirjo, Juha ja Aaro mahduttivat itsensä viimeisille vapaana oleville paikoille.

Tullimuodollisuuksista selvittiin tälläkin kertaa kivuttomasti. Viimeisen passintarkastuspaikan jälkeen saatoimme huokaista helpotuksesta ja matka Karjalan laulumaille saattoi toden teolla alkaa. Ajelimme sujuvasti ohi Kostamuksen, jossa ajattelimme vierailla tulomatkalla. Vuokkiniemellä ajoimme suoraan Kieleväisen perheen pihaan. Natalia syöksyi ulos päivitellen miten niin paljon ihmisiä tuli heitä tervehtimään tällä kertaa. Kuin tulomme aavistaen hän oli juuri ottanut uunista tuoreet piirakat, joita oitis piti vierailijoiden käydä maistamaan. Käytyämme Olgan kaupalla jatkoimme matkaa Ontsin talolle. Ontsin talon portaat olivat tyhjät ja mummon ovi lukittu. Naapurimummolta kuulimme hänen muuttaneen asumaan tyttärensä perheeseen. Anna – mummon talossa suunniteltu remontti ei siis koskaan ehtinyt toteutua. Jututimme vastantekijää, joka kertoi meneillään olevan viimeinen viikko tehdä hyvät vastat. Vastavärkeistä ei Karjalassa onneksi ole pula. Kaunista, koskematonta luontoa on jäljellä joka puolella. Jatkoimme matkaa runonlaulaja Santra Remsujevan pirtille. Kuulimme taas pätkät vanhoja kalevalaisia lauluja.

Kääntyessämme Venehjärvelle vievälle tielle ensikertalaisetkin alkoivat vakuuttua Venehjärven ainutlaatuisesta kauneudesta. Kulkeehan tie korkealla kannaksella järvi paikoitellen molemmilla puolilla välkehtien. Kahdentoista kilometrin verkkaisen ajelun jälkeen aukesi eteen Venehjärven kylämaisema yhtä idyllisenä kuin aina. Hevonen ja lampaat olivat ensimmäisenä vastaanottamassa tulijat. Pihalle päästyämme viimekesästä varsinkin Jarille tutuksi tullut sonni tuli tervehtimään matkalaisia. Siitä saimmekin vakituisen seuralaisen koko loppuillaksi. Se lönkötteli perässämme majapaikkaamme, vaikka Kari yritti sitä kävyillä heitellenkin saada palaamaan kotisijoilleen. Luonnonläheisen elämän ainoana haittapuolena koimme liukumiinat, joita piti parhaansa mukaan yrittää väistellä joka puolella.

Iltaa vietettiin tuttuun tapaan saunoen, makkaraa paistaen ja ainutlaatuisesta kylämiljööstä nauttien. Kaarivaarat olivat ”melkein häämatkalla” ja pääsivät näin ollen talon ainoaan parisänkyyn. Loput majoittuivat yläkerran looseihin tai kerrossänkyihin. Venehjärven kyläidylli aiheutti unettomuutta ainakin Maaritille ja Kirstille. Jo aikaisin aamulla oli pitänyt nousta seuraamaan uuteen päivään heräävän kylän aamu-utuista maisemaa. Ehkä he tavoittivat myös ne Lönnrothin aikaisten tarinoiden henget, jotka tekevät paikasta niin epätodellisen. Aamupalan jälkeen Kari ja Antti lähtivät narraamaan kaloja ja me muut Santerin kanssa kalmismaalle. Kuulimme mielenkiintoisen katsauksen kylän monivaiheisesta historiasta. 1600-luvulla paikalle rantautunut ensimmäinen asukas oli ennustanut kylän kolmesti tyhjenevän ja saatoimme todeta Santerin kertomuksista näin tapahtuneen. Kalmismaalla Sylvi esitteli löytämäänsä kaunista puunkarahkaa ja pieniä käpyjä. Niistä piti syntymän Tikkalan tupaan joulukoriste, jota katsellessa sitten muisteltaisiin ihania kesäpäiviä Venehjärven kylällä. Kuultuaan että kalmismaalta ei saa viedä pois mitään, tuli Sylville kiire tyhjentää taskunsa. Venehjärven kylä elää siis vain valokuvissa ja muistoissa. Niitä ei kukaan voi ottaa kantajaltaan pois.

Koska reissumme tuli jatkumaan myötätuulessa oli kuuluisa venäläinen taiteilija Vitali Dobrininkin tullut lomapaikkaansa toista kertaa tänä kesänä. Dobrinin on vuonna 1955 Uhtualla syntynyt ja Leningradin Herzenin taidekorkeakoulussa oppinsa saanut kuvataiteilija, joka valmistumisensa jälkeen palasi kotiseudulleen Vienan Karjalaan. Hänen maalauksensa kertovat karjalaisten kylien kohtaloista ja vienalaisesta elämänmenosta. Dobrinin lupasi meidän tulla seuraavana päivänä tutustumaan taiteeseensa ja taloonsa, jossa I.K.Inha on matkallaan yöpynyt. Taiteilija on aikoinaan saanut talon omistukseensa kahvipaketilla ja on säilyttänyt talon siinä asussa missä se on Inhan aikaankin ollut. Jopa sänky, jossa valokuvaaja matkallaan nukkui, löytyy talon kamarista. I. K. Inha (1865 – 1930) tunnetaan valokuvaajana, perinteen kerääjänä sekä lehtimiehenä ja kirjailijana. Inha kantoi syntyessään Nyström – nimeä, mutta otti sukunimekseen lapsena kuolleen siskonsa etunimen. Matkalaiset ihastuivat Karjalan ainoan taiteilijan ja professorin maalaamiin karjalaisia kylämaisemia esittäviin tauluihin ja ainakin viisi taulua vaihtoi omistajaa. Savusauna oli tällä välin lämmennyt. Oli sääli, että meillä oli jo hieman kiire pysyä aikataulussa, sillä edessä olevan ajomatkan tien kunto oli sateiden takia täysi arvoitus. Sylvi ja monet miehet ehtivät silti nauttia kertomansa mukaan elämänsä parhaan saunan löylyistä. Koska mukana oli muutamia saunaseuralaisia, tuloksena oli jonkin asteisia palovammoja, joita entinen kätilö hoiti ammattilaisen ottein.

Tiet olivat ennalta arvioitua paremmassa kunnossa eikä pysähtymisiä tullut ensimmäistäkään. Huikea maisema sen sijaan pakotti meidät pysähtymään yhdelle kahvitauolle ja silloin moni käytti tilaisuutta hyväkseen kuvien ottamiseen. Pariskunnille näytti tulevan kilpailu omaperäisimpien kuvien aikaansaamisesta. Kalevalaan saavuttuamme nappasimme ensitöiksemme kyytimme Lilja Nikutjevan ja suunnistimme lastenkodille. Yleiskone otettiin kiitollisena vastaan, se helpottaa suuresti ruoan valmistuspuuhia. Lastenkodin kahdeksastatoista lapsesta vain pieni osa oli paikalla, joten suunniteltu Riitta – hammashoitajan hammaspesuvalistus jäi tekemättä. Harja ja tahnat toki muiden tuliaisten ohessa jäivät taloon. Tutustuimme Kalevalan maisemiin ja pyörähdimme Liljan kotona kahden laulun verran. Majoituimme motelli Beltiin. Tällä kertaa unettomuutta ei tarvinnut potea ainakaan maisemien takia, mikäli ei sattunut pääsemään järven puoleisiin huoneisiin. Armeijan rapistuneet kerrostalot eivät tarjonneet niitä idyllisimpiä näkymiä karjalaisesta kylämaisemasta. Koska vedenpaine ei riittänyt kaikissa huoneissa suihkun ottamiseen, ainakin Jari ja Mikael näyttivät ratkaisevan aamupesuongelman saippuoimalla päänsä ja hyppäämällä järveen.

Aamulla haimme Liljalta kylmäkallet eväslaukkuumme ja hyvästelimme talonemännän. Jarikaan ei Liljan toiveesta huolimatta jäänyt taloon miesvahvistukseksi, joten lähdimme kohti Jyskyjärvelle vievää tietä. Nimismiehen kiharalla oleva tien lähes loppuun kärsittyämme pysähdyimme suuren joen katveeseen nuotion tekoon. Antti veisti paljain sormin makkaratikut ja Sylvi tuuletti matkasta rasittuneita jalkojaan joessa. Koska Mikael ei helposti tyydy mihinkään tavanomaiseen, lämmitti hän lihapullapurkin nuotiolla muiden popsiessa paistettua makkaraa. Seurojen alkamiseen oli vain muutamia minuutteja aikaa, joten pakkasimme pikaisesti eväät ja jatkoimme matkaa kohti Jyskyjärven kylää. Katri Nikulina oli ehdottanut seura-ajaksi kello yhtä päivällä, ”koska silloin rahvas on vielä liikkeellä”. Ehkä kylän väki oli jo kuitenkin kylyjänsä lämmittämässä sillä seurapaikaksi sovitulla kulttuuritalolla odotti vain neljä mummoa. Juha piti seurapuheen ja lauloimme muutaman virren. Jari kertoi, että kahdella matkassa olevalla miehellä on erityinen syy iloon. Olavi ja Lesosen Antti olivat tulleet miehen ikään ja Jari onnitteli heitä muutamilla sanoilla. Seuraavalla kerralla Antinkaan ei tarvitse viistää makkaratikkuja pelkillä näpeillä, mikäli vain muistaa pienen muistolahjansa mukaan ottaa. Sen jälkeen eräs mummoista halusi puolestaan esittää muutaman laulun. Otimme Katrin kyytiin ja lähdimme seurakahveille hänen luokseen. Istuimme kahvipöytään, jossa odottivat lätyt hillon kera. Ilmeisesti matka oli herkistänyt hermoja, koska naisten lisäksi myös muutamien miesten kuultiin päästävän kiljahduksia pöydän alla lymyilevän kissa tehdessä yllätyshyökkäyksiään milloin kenenkin jalkoihin.

Kahvin jälkeen lähdimme tutustumaan kauniiseen Jyskyjärven kylään. Riippusillan ylitettyämme löysimme Hilman ja hänen poikansa savustamasta kalaa sillan kupeessa. Ennen kuin arvattiinkaan, kalat olivat matkalaisten vatsassa. Moni piipahti vielä tutustumassa Hilman tupaan ja savusaunaan. Kävimme myös Dobrininan puutarhassa. 1930-luvulla Jyskyjärvelle muutti sairaalan johtajaksi puutarhanhoidosta innostunut Aleksandra Dobrinina. Hän loi kylään 4,5 hehtaaria laajan puutarhan ja sai kyläläiset kilpailemaan pihojensa kauneudesta. Niinpä Jyskyjärven kylänraitin varressa humisee nyt poppeleita, vaahteroita ja jopa tammia. Dobrininan kuoltua puutarha on päässyt rapistumaan, mutta edelleen kylällä on nähtävissä mitä yksikin tarmokas ihminen voi saada aikaan.

Matka ei ole matka ellei yhdesti eksytä. Niinpä ohitimme risteyksen, josta meidän olisi täytynyt jatkaa Kostamukseen ja löysimme itsemme Borovoista. Suojelusenkelit olivat mukanamme, sillä saimme sieltä suomalaisen oppaan ajamaan edellämme. Edessä oli lukemattomia mahdollisuuksia lähteä väärään suuntaan kyltittömissä risteyksissä. Näiden samojen hyväntekijöidemme vihjeestä löysimme Kostamuksesta ruokapaikan, josta saimme maukkaat lohiannokset. Vatsat täynnä köllähdimme motelli Scandinavian hyviin sänkyihin nukkumaan, sitä ennen piti toki pitää pientä iltapalaveria motellin aulassa. Suihkuhuoneet olivat tässä motellissa todellista luxusta ja veden paine erinomainen.

Aamupalan jälkeen suunnistimme ostoskeskukseen. Sen piti avautua kymmeneltä, mutta yläkerran pikkuliikkeistä vasta muutama availi oviaan. Erään putiikin pitäjä voi kiitellä aamuvirkkuuttaan paksua setelitukkua kahisuttaen sillä hänen kaupastaan lähti matkaamme saunakiuluja, erityisen komeita löylykauhoja, maatuskoja ja monta monituista tuohista lippalakkia, joka tuntui olevan tämän reissun hittituote. Edellisellä kerralla lähes kaikki miehet jatkoivat matkaa Kostamuksesta huovutetut saunalakit päätä koristaen. Pikaisesti jatkoimme matkaa kohti tulliasemia, sillä halusimme olla kotona hyvissä ajoin. Vitali Dobrinin oli kertonut nimensä olevan sen verran kuuluisa, että tullissa voi tulla ongelmia, koska kukaan ei voi tietää nimenomaan näiden taulujen arvoa. Hän kehotti piilottamaan taulut rajanylitysvaiheessa. Neuvokkaana naisena Sylvi kääri taulunsa kertakäyttölakanaan ja rulla sujautettiin kuskin selän takana olevaan koloon. Kolo säilytti salaisuutensa vaikka tullimiehet siirtelivät sen vieressä olevia kylmälaukkuja. Vaikka Sylvi joutui luopumaan ihanasta joulukoristeideasta, komistaa taulu varmasti jo Tikkalan tuvan seinää.

Matkanjohtajan saamissa palautteissa kiiteltiin eniten ihmisiin tutustumista. Vienan Karjalassa kohdatut ihmiset olivat jääneet elämään mieliin, mutta yhtä paljon kehuttiin matkalla mukana ollutta porukkaa. Todettiin että oli oltu kuin yhtä samanhenkistä perhettä. Ohjelmaa oli pidetty sopivan väljänä ja riittävän löysänä, joka oli mahdollistanut myös spontaanit poikkeamiset matkaohjelmasta. Kuljettaja tosin väitti, että Venehjärvellä miesten yrittäessä nauttia erinomaiseksi havaitun savusaunan löylyistä, matkanjohtaja oli päivystänyt sekundaattorin kanssa ovella vahtimassa, että aikataulussa pysytään. Tuossa suullisesti annetussa palautteessa on selvää liioittelun makua, mutta onhan selvää, että naisten on pidettävä huoli ajan tarkkailusta silloin kun miehet pääsevät saunomisen makuun. Palautteiden mukaan matkalaiset olivat löytäneet helmiä – Venehjärvi ja Jyskyjärvi erityisesti mainittuna. Hajut olivat toisinaan kuvottaneet, mutta palautteissa todettiin että hajuhaitoille ja kuoppaisille teille ei matkanjohtajakaan voinut mitään.


Kirjallisuutta:
Veikko Erkkilä: Vienan kuu (kirjassa kerrotaan Jyskyjärvellä elävien ihmisten elämästä, mm.Katri Nikulinasta)
Laila Hietamies: Vienan punainen kuu
Laila Hietamies: Ns. Laatokkasarja