”Anttilan laatu, Stockmannin hinta” – elämää tämän päivän Tunisiassa

Tunisialla on värikästä, kirjoitettua historiaa aika mukavasti takanaan. Foinikialaiset saapuivat Tunisiaan 814 eKr ja Roomalaiset 146 eKr. Antiikin aikaan Tunisian paikalla oli maineikas Karthago. Turkkilaisten saapuminen 1500-luvulla merkitsi sitä, että siitä tuli Turkin valtakuntaan kuuluva pahamaineinen merirosvovaltio. 1880- luvulla paikalle ehtivät ranskalaiset ja vuonna 2005 me, kahdeksan aikuisen ja kahden pienen ihmisen voimin. Viimeksi mainitut tosin saapuivat Tunisian maaperälle huomattavasti edeltäjiään sivistyneemmin eivätkä saaneet aikaan kaupungissa välitöntä tuhoa kuten maata valloittaneet barbaarit, vaikka aika laajasti ympäristössä liikkuivatkin.

Vaikka Tunisia on kautta aikojen ollut erikoinen sekoitus kieliä, kansoja ja kulttuureita, on se sitä erityisesti tänä päivänä kun sankat turistijoukot saapuvat nauttimaan takuuvarmasta auringosta, hienohiekkaisista rannoista ja eksoottisesta kulttuurista. Turismin seurauksena köyhyys maassa on vähentynyt ja englannin kieli ranskan ja arabian ohella yleistynyt. Suomestakin on rynnistetty paikalle jo vuosikymmeniä ja suomen kielen taito on varsinkin basaarikujilla yllättävän hyvä. ”Anttilan laatu- Stockmannin hinta” tasoisia kauppamiehiä tulee kuitenkin jonkin verran vastaan. Meitä luultiin lähes poikkeuksetta saksalaisiksi, ehkä allekirjoittaneen aviopuolison verenperimästä johtuen. Ilman tätä hienostunutta Keski - Eurooppalaista vivahdetta seurueessamme olisimme saaneet ehkä enemmänkin kuulla ”Are you russian people?”- arveluja joidenkin edellisten reissujen malliin.

Yksi matkan kohokohdista oli käynti paikallisilla markkinoilla, jossa siippa oli kahteen kertaan päästä vyölaukustaan. Terävä kyynärpään isku palleaan pudotti kuitenkin toivorikkaan pitkäkyntisen polvilleen ja tämä samainen henkilö varmasti varoi yrittämästä toista kertaa. Alue oli muurien sisällä ja paikalla oli koko kaupunki mikäli väkimäärästä voi mitään päätellä. Oli mahdoton palata takaisin. Väkimassa velloi ja kuljetti mukanaan. Alueen toinen pää oli kangas - ja vaatekirpputoria ja siellä meteli oli korvia raastava. Eräässä rauhallisessa nurkkauksessa miehille myytiin paikalleen asennettuna paikallinen päähine. Ehkä sen päässään pitämällä olisi saanut kulkea voroilta rauhassa.

Saatuamme allemme nelipyöräiset vuokramobiilit pääsi Ismo taas kokeilemaan uskomattomia kuljettajan taitojaan Soussen vilkkaaseen liikenteeseen. Ismon mielestä ajaminen yhdellä maailman vaarallisimmaksi luokitellusta tiestä Dubaissa sekä Soussen varsin persoonallisessa liikennekulttuurissa, ei ole sen kummempaa kuin oman kylän Karungin liikenne pohjoisen Lapin mökkien vaihtopäivänä. Ensimmäisenä päivänä sompailimme El Djemiin, jonka amfiteatteria sanotaan jopa hienommaksi kuin Rooman Colosseumia. Oli uskomaton tunne seistä areenalla, jolla kristittyjä Neron aikana leijonille uhrattiin. Löysimme myös leijonien luolan paikallisesta eläintarhasta Hammametin lähettyviltä. Joidenkin heistä esi-isät lienevät olleet mukana joukkotuhotapahtumissa El Djemissä. Nämä kultaharjaiset eläinten kuninkaan tyytyivät kuitenkin lähinnä murahtelemaan pelottavasti. Kun on kuullut suuren leijonan karjaisevan, on helppo kuvitella, miten osa niiden uhreista varmaan pökertyi veren pysähdyttyä suonessaan, eikä tiedostanut sen jälkeen kokemaansa karmeaa loppua. Ainakin allekirjoittaneen kamera oli tipahtaa suoraan leijonien iloksi yhden avatessa kitansa ja näytettyä parin metriä yläpuolellaan olevalle turistille kuka on kuka edelleenkin tässä valtakunnassa. Eläintarhassa on lähinnä Afrikan eläimiä ja kokonaisuus oli todella vaikuttava. Kun vielä olimme vierailleet Soussen keskustan katakombeissa, joissa kristityt vainojen aikaan piileskelivät, olimme saaneet todellisen kosketuksen paikalliseen kulttuuriin ja historian aikakirjojen tapahtumiin.

Toisena päivänä vierailimme idyllisessä pikkukylässä Soussen lähistöllä. Elämänmeno oli verkkaista ja kuin vuosikymmenten takaa. Vierailimme eräässä kodissa, jossa lampaat ja kanat asuivat samaa huushollia talonväen kanssa. Mutta niin oli elämäniloa ja vieraanvaraisuutta iäkkäällä pariskunnalla. Sen päivän aikana saimme henkilökohtaista palvelua ravintolassa hotellissa, jossa ei ollut yhtään asukasta. Ravintolan pitäjä yritti kaikkensa, jotta olisimme tilanneet kalaa ruoaksi, sillä sitä heillä todistettavasti olisi ollut. Ruoan tuleminen kesti sen verran kauan, että luultavasti piti käydä juoksemassa kiinni se nauta, josta pihvit valmistettiin. Paikalla olleet Leijonat ehtivät virittää marssin ja Jorse kuvailla kasveja vähän joka kulmasta, ennen kuin taatusti tuoreen purtavan kimppuun päästiin.

Paha saa aina palkkansa. Tuolla matkalla sain siitä (vatsassa) tuntuvan opetuksen. Tarjoilin matkan aikana kaikille halukkaille maitohappobakteereja, mutta eräs miehistä totesi, että ne ovat akkojen hömpötyksiä. Mutisin siipalle toivovani, että tuolle miehelle tulisi kunnon mahatauti niin oppisi arvostamaan keinoja, joilla voi yrittää vaikuttaa siihen, että lomakokemus olisi mahdollisimman miellyttävä. Mutta kuinkas kävikään. Meikäläinen ravasi kotioven aukaistuaan kaksi viikkoa Hotelli Helpotuksen puolella, kun taas akkojen hömpötyksiin koskematon mies luikahti tilanteesta kuin koira veräjästä tervein vatsoin. Seuraavalla matkalla maitohappobakteerit jäivät apteekkiin ja toivomukset kenenkään kohdalle iskevistä mahataudeista tekemättä. Eikä tarvinnut suuremmasti halailla vessanpönttöä sen reissun jälkeen.