KULINARISTISEN MAAILMANMATKAAJAN MAATAKAATAVAT JUHLAT

Laurin nelikymppisiin kävi kutsu Palokan Pelimannitalolle syksyisenä iltana. Miljöö oli hieno ja tunnelma välillä korkealla katossa. Paikalla oli sukulaisia, ystäviä ja kylänmiehiä ympäri Suomenniemen.

Maukkaiden juhlasyöminkien jälkeen Lauri kuulutti nähtäväksi keskisuomalaisten aikaansaamaa ohjelmaa. Kinojen ja esitysten muodossa hän arveli tulevan keskisuomalaista perinneohjelmaa, jossa päivänsankaria pannaan hyvässä hengessä mahdollisimman halvasta. Eikä tainnut arveluissaan paljon erehtyä. Päivänsankarin jo pitempään tunteneet ystävät osasivat tölväistä herkkiin kohtiin. Esityksessä elettiin todennäköisesti 2040 – lukua. Ystävät muistelivat palvelutalossa asuen vanhoja aikoja. Yhtäkkiä joku muisti ihmetellä, missähän se Lauri on? Ai, Lauri, se maailmanmatkaajako, joku hoksi. ”Kyllä se Lauri oli kaunis nuorna miesnä”, naiset huokailivat. Sitten Lauri ikävä kyllä hurahti kauneuden – ja terveydenhoitotuotteisiin ja meni shampoofirmalle edustajaksi. Ystävillekin toimitettiin lavakaupalla tuotteita. Sisäpiirin tietona Lauri sai selville, että aineet aiheuttavat säännöllisesti käytettynä hiusten lähtöä. ”Sehän olikin jo nuorena miehenä, nelikymppisenä, ihan kalju”, Seija siunaili. Niin taisi ikävä kyllä käydä ahneimmille ystävillekin, ahneella kun on tunnetusti huono loppu.

Lauri siirtyi terveystuotteista tupakkafirman palvelukseen, mutta se aika jäi onneksi suhteellisen lyhyeksi, ystävät muistelivat. Kuvioissa oli myös mehunmyyntiä. ”Sitten se yhtäkkiä muutti punasten kansoittamaan Poriin, sinivalkonen mies”, Kaisa pyöritteli silmiään. ”Se oli niin voimainsa tunnossa ja pysty kaikkeen. Se remontoi ja rakensi ja niistä Italian ihanuuksista se aina puhui”. ”Jossakin vaiheessa se Lauri hoksasi sen vanhan totuuden, että omalla työllä ei voi rikastua mutta toisten työllä voi. Siitä tuli kulinaristi ja se lähti makkaramieheksi”, Ismo muisteli. ”Se Lauri se oli semmonen brändimies. Lassila teki kinoa ja se oli aika lennokasta”, Mikael muisteli. ”Yritettiin sille sanoa, että ne on vähän kuivia ne Leijonamakkarat, mutta ne oli sen mielestä parasta mitä oli”, Mikko totesi. Yhtäkkiä se Lauri sitten lähti Haapajärvelle, panemaan ikkuna – asioita kuntoon. ”Se oli varmaan kuullu, että siinä virmassa on lentokone. Niinhän se sitten kävi suurille kansanjoukoille näyttämässä sitä konetta. Sitten se pääsi Jyväskylään asumaan. Jossakin välissä se oli alkanu vielä matkaexpertiksi ja oppaaksi. Ne teki semmosia Toiviomatkoja Israeliin ja mihin lie joka paikkaan”, Mikael kaiveli muistiaan. Mutta kyllä se Lauri oli vanhan näkönen jo nelikymppisenä, siitä kaikki olivat yhtä mieltä.

Muistelun tueksi katsottiin videolta mitä kaikkea se Lauri silloin nuorena miehenä touhusikaan. Saatiin nähdä miten Lauri on ikiliikkuja, pätevöitynyt kuoronjohtaja, muinaisten aikojen arkeologi, taitava matkaopas, kulinaristi ja kuplettilaulaja. Nähtiin että Laurissa on särmää ja myös vakava puoli. Todettiin, että hän taitavasti veti ”Eihän me olla veljeksiä” – marssia laulavaa Leijonakolonnaa Rooman kaduilla. Saattoivat ihmiset ajatella että siinä suomalaiset ovat ottaneet muutaman lasillisen liikaa. Syntymähumalan aikaansaamiseksi ei kuitenkaan tarvita väkijuomia, riittää, että on olemassa. Keskisuomalaisen ohjelman lopuksi kulinaristi – Laurille luovutettiin kokin takki ja hattu. Takissa oli logot kaikista hänen tähänastisista työpaikoistaan, mutta selkäpuoli oli jätetty tyhjäksi tulevia työpaikkoja varten. Lauri sai myös Confrérie de la Chaîne des Rôtisseursin eli Paistinkääntäjien Veljeskunnan merkin, joka kiinnitetään takkiin vasta, kun hän on osoittautunut merkin arvoiseksi.

Paistinkääntäjien Veljeskunta on ranskalainen, kansainvälinen gastronominen järjestö, jonka päämaja on Pariisissa ja pääkieli on ranska. Järjestö toimii n. 100 maassa ympäri maailman. Järjestön tavoitteena on maailmanlaajuisesti saattaa yhteen gastronomiasta kiinnostuneet harrastelijat ja ammattilaiset. Tässä joukossa päivänsankari tulee olemaan kuin kala vedessä, sen olemme esimerkiksi Roomassa saaneet kokea, kun Lauri on analysoinut syömiensä juustojen ja makkaroiden anatomiaa. Lopuksi syntymäpäivänsankarin kunniaksi lähti kolminkertainen Sunfaraa - huuto.

Porilaiset toivat oman kortensa ohjelmakekoon esittämällä kohtauksia Vappulan perheen arkielämästä vuosien varrelta. Lauri yritti saada sisustuslehteä selailevaa Sannaa keskustelemaan tärkeistä asioista, mutta vaimo vain jatkoi lehden pläräämistä. Lauri esitti, että juteltaisiin edes siitä, minkälainen miesmaku vaimolla on. Olisi mukava tietää näin kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen, pitääkö hän enemmän komeista vai älykkäistä miehistä. Silloin vaimo naurahtaen sanoi: ”Lauri kyllähän sinä tiedät, että minä tykkään vain sinusta”. Tuli todistettua, että tykkääminen on molemminpuolista. Koska Lauri tunnetaan runonlausujana, Peter von Peltros oli kirjoittanut häntä varten runon, jonka Lauri lausui vaimolleen. Kuulijoilla oli tuskin kuivaa silmää tuota rakkaudentunnustusta kuunnellessa: ”Kun sinä sanot minulle pahasti, minä sanon sinulle hyvästi, kun minä rakastan sinnuu. Kun miesten kanssa mennään savusaunaan, niin sillonki minä rakastan sinnuu. Kun Laululeijonien kanssa lauletaan meinaavat sanat mennä sekaisin, kun minä niin rakastan sinnuu. Uskotko sinä, että minä rakastan sinnuu. Mutta hei Sanna, rakastatatko sinä minnuu”?

Koska Sannan synttäreillä vieraili istuva presidentti, oli Martti päättänyt Eevansa kanssa tulla tervehtimään Lauria. Ma(r)tti oli niin suulaalla päällä, ettei antanut Eevalleen puheenvuoroa. Ma(r)tti totesi miten Lauri on suurin piirtein samanikäinen kuin ”meidän Marko”. ”Laurista ei onneksi ole tullut kaikesta elämänkokemuksesta huolimatta kovaksikeitettyä. Hänellä on innostamisen taito. Kaikki mitä hän tekee, hän saa vaikuttamaan äärettömän mielenkiintoiselta. Elämä on Lauria opettanut ja niin se on opettanut meidän Markoakin”, Ma(r)tti totesi.

Timo halusi työnantajan puolesta tervehtiä päivänsankaria. He olivat miettineet miten he muistavat miestä, joka on sivistynyt ja maailmaa nähnyt ja ajattelivat lahjan liittyvän ruokaan tai Italiaan. Kun työnantajalla on herännyt huoli myös Laurin jaksamisesta, antoivat he lahjaksi Rooman matkan. Lahjassa oli vain yksi ehto: Laurin pitää juosta lomallaan Rooman maraton. ”Sehän on sitten juostava, jos esimies määrää”, Lauri totesi. Antti sanoi puheenvuorossaan, että neljäkymmenvuotispäivä on herkkä hetki, silloin voi lausua muutaman sanan myös rakkaudesta. Hän totesi miten ystävät tietävät Laurin rakkauden perheeseen, juutalaisiin ja varsinkin heidän Nobelpalkittuihinsa sekä entisenä makkaranatehtailijana sikaan eläimenä ja ravintona. Niinpä hän pyysi sisään Laululeijonien uuden managerin. Kassu – possu röhki häkissään ja Lauri rivitalossa tällä haavaa asuvana totesi, että ”kiitos aivan hirviän paljon”. Kassua käskettiin ruokkia ainakin jouluun asti ja ruokkiminen tapahtunee Kaupin maatilalla. Syntymäpäiväsankarilla lieneekin jatkossa vielä entistä vähemmän vapaa – ajan ongelmia.

Kuvat: Henrik Hurtig