Jari Helmisaari - Uhtuan Shemeikka

Konnevesisalissa vietettiin helmikuisena perjantaina konsertti pedofiilin uhrina Vienan Karjalassa kuolleen pienen Kiril pojan muistolle.

Kalevalan kylän uudessa synnytyssairaalassa nähtiin muutamia vuosia sitten onnellinen mies.
Ilonkyyneleet silmissään, pidellen sylissään ensimmäistä sairaalassa syntynyttä vauvaa Jari Helmisaari saattoi todeta, että tämä pienokainen sai elämälleen parhaan mahdollisen alun. Vanha sairaala oli jo pitkään ollut periaatteessa käyttökelvoton. Alakerta oli jo suljettu homeongelmien vuoksi, mutta yläkerrassakin syntyvät vauvat vetivät ensihenkäyksenä keuhkoihinsa homeista, epätervettä ilmaa. Nyt Kalevalaan tullaan synnyttämään laajasti ympäristökylistäkin. Sairaala on yksi Jarin aikaansaamista rakennuskohteista.

Jari Helmisaari on Yläneellä asuva opettaja, rakentaja, muusikko ja Vienan Karjalan suuri ystävä. Lukuisten rakennusprojektien myötä Jarista on tullut Kalevalan elämän pelastaja ja tulevaisuuden ja toivon lähettiläs. Tuona elokuisena päivänä Kiril houkuteltiin pihaltaan seurauksin, jotka hänen läheisensä muistavat lopun ikäänsä. Karjalainen luonne on kuitenkin elämän koulima ja koettelemusten jälkeenkin yritetään selvitä ja elää päivä kerrallaan. ”Kirilillä ei ole enää hätää, mutta jälkeenjääneiden tuska ja surutyö on pitkä prosessi. Olen järjestänyt nämä konsertit suuresta rakkaudesta lapsiin, karjalaisiin ja lähimmäisiin”, toteaa Jari Helmisaari, Uhtuan shemeikka, jota ei ensi silmäyksellä suomalaiseksi tunnistaisi. Venäläisessä turkishatussaan ja keltaisessa puserossaan hän näyttää aidolta kasakalta. Äitinsä puolelta Jari onkin Kannaksen karjalaisia.

Kirilin Lilja - mummon ja Jarin tiet ovat jo kauan sitten kohdanneet Jarin vietettyä pitkiä aikoja Kalevalassa vetämiensä oppilastyönä tehtyjen rakennusprojektien takia. Sekä evankelisluterilainen että ortodoksikirkko ovat Jarin rakennusprojektikohteita. Kuittijärven rannalla kohosi aikaisemmin kaunis ortodoksikirkko. Se tuhottiin sodan aikana. Nyt uusi kirkko kohoaa entisen paikalla suomalaisen ja venäläisen yhteistyön tuloksena. Toistakymmentä suomalaista yritystä lahjoitti rakennusmateriaalia ja tarvikkeita. Kirkon tornissa on Uhtuan vanha kello, joka on säilynyt kuin ihmeen kautta kaikki nämä vuosikymmenet. Tosin sen läpi on ammuttu kolme kiväärinlaukausta, joten se soi vähän karheasti. Moni iäkkäämpi karjalainen on muistellut, miten isä ja äiti lapsena opettivat uskomaan, mutta sitten usko kiellettiin kymmeniksi vuosiksi ja ihmiset jäivät ”kuin lehmät läävään”. Uusi kirkko on ikään kuin silta menneisyyden ja nykyisyyden välillä.

Tulipa Jari Uhtualle milloin tahansa ja miten väsyneenä tahansa, hän ajaa aina ensimmäisenä katsomaan vieläkö kirkko seisoo paikoillaan. Siellähän se tervehtii uskollista tulijaa, puiden katveessa Keski- Kuittijärven hivelevän kauniilla törmällä, lähellä Elias Lönnrothin puuksi nimettyä petäjää. Se on köyhässä Karjalassa toivon ja paremman huomisen symboli. Sitä on epäilemättä myös synnytyssairaala, jossa ensiparkaisunsa päästää sata uutta ihmisenalkua vuodessa.