Minun maisemani

Isäni Aaro Sakari Vatanen on syntynyt Piippolassa vuonna 1935 ja pysynyt kotiseudulleen uskollisena lähes koko elämänsä ajan. Isällä on taito nähdä pienessä kaunista ja niinpä hän on kuvittanut toisen runokirjansa kotikylältä otetuilla kuvilla. Isä on halunnut runoissaan kuvata rakkauttaan omaa kotiseutuaan ja Isänmaataan kohtaan. Kirjoittamisen rinnalla mieluinen harrastus on lukeminen. Yöpöydältä löytyy tavallisimmin historiaa, muistelmia tai kansamme kohtalonvuosista kertovia teoksia. Vastapainona näille harrastuksille hän on jatkanut suvussa kulkenutta sepän ammattia rakentamalla mitä erilaisimmista materiaaleista lähes kaikkea mitä kuvitella saattaa. Joka kesä ilmestyy kodin pihapiiriin uusia rakennuksia, pensaita tai kasveja. Puutarhan hoitamisen ja rakentamisen lomassa voi pyöritellä mielessään sanoja, joista syntyy luonnon kauneudesta kertovia runoja.

Kirjan lopussa on isän sanoittama ja säveltämä Siikajokilaakson kotiseutulaulu, joka ainakin Piippolan kotiseutujuhlissa lauletaan juhlan lopuksi. Vaikka kohta ”täällä päivä on aurinkoisin” veisataankin usein sateenvarjon alta, on laulun kirjoittaja varmaan kuitenkin tulkinnut kotikylän asukkaiden tuntoja tällä laulullaan. Onhan jo Piippolan suuri poika, pohjoisen ja maaseudun arvostettu kuvaaja, Pentti Haanpää todennut: ”Kyllä kotikylä sentään on kaunis ja lienee siellä parasta asua ja raataa kuin mykrä synnyinpetäjänsä juurien suojassa. Ihminen ei voi kotiseutunsa kultaisia kuvia unohtaa”.

Suvi souteli rannoille syntymämaan,
jokivarsille pelloille Suomen.
Se lauleli lauluja saapuessaan,
toi aamuihin kirkasta kuulauttaan
ja kukkiin saatteli tuomen.

Suvi souteli, vedessä välkehtien
säde auringon kultainen seilaa.
Jokavuotista ihmettä katsellen
sydän laulaa keväästä kiitoksen
suven tuntua suloista peilaa.

Suvi souteli ihmisten sydämiin
ja sisälle aisteihin muihin.
Se antoi kirkkautta katseisiin,
ja toivoa tuntoihin sisimpiin
ja naurua kaikkien suihin.



Varjoista valoihin siirtyi polkuni matkallaan.
Täydellisyytenä piirtyi matkaajan tajuntaan
vihreä luonto ja Luojan työ;
päivien kirkkaus puuttuva yö.



Käki kukahtelee puiden latvustoissa,
täyden kesän tiedän silloin alkaneen.
Tunne lämpöinen on sydän sopukoissa,
kesä keikkuu alla joka askeleen.



Kuin muistona päivien kaukaisten
ja taakse jääneiden vuosien,
on vihreys ja ruusujen valkoisuus
kesäpäivien tuoksuva suloisuus.



Tuulonen tuuditti lasta
latvassa koivujen.
Eilen se syntyi vasta,
kuiskeena kuulin sen.

Illassa eilisen ehtoon
yöksi jo hämärtyvän,
koivuun, tuulien kehtoon
suvessa syntyi hän.

Hiljainen, lämpöinen tuuli
pienoista kehtoon toi.
Juuri ja juuri sen kuuli;
tuulien kannel soi.