Nurmon Hyllykalliolla perheineen asustava sanataideohjaaja Jussi Matilainen on toistaiseksi julkaissut kaksi kirjaa: Ringan askelmerkit ja Cool vai ei.
Kesällä 2007 Jussi sai keskittyä omaan kirjoittamiseensa SKR:n Etelä-Pohjanmaan rahaston myöntämän apurahan turvin. Syksyn tullen painopiste siirtyy muiden kirjoittajien ohjaamiseen.
Ringan askelmerkkien takakannessa kuvataan kirjan sisältöä mm. seuraavasti:
Ringa urheili huipulla 20 vuotta ja nuo vuodet loukkaantumisineen ja leikkauksineen ovat kuin vauhtiaskeleita vielä kovempaan haasteeseen: Down – esikoisen Juhon syntymään ja menettämiseen. Lähipiirin haastatteluista ja Ringan avomielisistä päiväkirjaotteista rakentuva teos saa lisämaustetta kotiarkiston kuvista.

| 
|
Armollisuuteen toivoisin yltäväni niin muita kuin itseäni kohtaan tässä yhä armottomammaksi muuttuvassa maailmassa.
|
| |

| 
|
Banaania mutustelen päivittäin. Se on niitä harvoja elintarvikkeita, joiden hinnan edullisuudesta olen pysynyt perillä muinaisista markka-ajoista.
|
| |

| 
|
Carpe diem - ottakaamme hetkestä kiinni! Niin usein turhanpäiväisesti murehdimme tulevaa tai märehdimme mennyttä, että tämä hetki jää elämättä. Suosikkietsiväni on muuten Columbo, typerykseltä vaikuttava älykkö, jolla on rikollisten mielestä tavattoman kiusallinen taito tarttua hetkeen.
|
| |

| 
|
Dra sitt strå till stacken eli kantaa kortensa kekoon. Tämän abikeväänä Kalle Ankasta opettelemani lauseen muistan vieläkin. Päätin ympätä sen ruotsin yo-aineeseen ja niin myös tein. Minun hoopon kannattaa tehdä asiat omalla tavallani. Vastaavaa menetelmää sovelsin opettajien yleisistä varoituksista huolimatta myös englannin ja saksan aineissa – ja onnistuin parantamaan selkeästi normaalitasostani. Ei siis vaikuttanut päälle liimatulta. Myös kirjoittaessani tarvitsen sekä omapäisyyttä että sujuttamisen taitoa.
|
| |

| 
|
Euroon suhtaudun kahtalaisesti. Markasta en olisi luopunut, mutta kummasti kaipaan euroja, jos käyvät vähiin.
|
| |

| 
|
Finland on minun suussani Suomi, mutta maailma kansainvälistyy entisestään.
|
| |

| 
|
Gifu on paras koskaan hirsipuuleikissä ottamani sana. Pienenä poikana kurkkasin karamellirasiasta oivan sanan eikä äiti sitä millään arvannut. Sisu-askissa eka ässä oli ilmiselvä G ja toka ässä f.:)
|
| |

| 
|
Huumori tuo elämään oman mukavan mausteensa.
|
| |

| 
|
Ihmiset ovat minulle tärkeitä. Heillä voisin täyttää useamman kuin joka toisen kirjaimen, mutta sisällytän kaikki kanssaihmiseni tähän.
|
| |

| 
|
Juokseminen oli minulle olennainen juttu nuoruudessa. Nyttemmin vain pieni osa kilometreistä taittuu juosten, suurempi osa hölkäten ja kävellen.
|
| |

| 
|
Kolme karhunpoikaa oli varhaislapsuuteni suurin suosikkikirja. Varsinkin Nallikka, joka oli kaikkeen liian pieni, kunnes… Kirjavinkkari ei koskaan paljasta loppuratkaisua.:)
|
| |

| 
|
Leijailla tahtoo toinen jalka…
|
| |

| 
|
… Maan kamara kuitenkin pitää otteessaan toista jalkaa. Onneksi.
|
| |

| 
|
Näppäimistö vai Newman? Molemmat. Näyttelijä Paul Newmanin velmuudesta on jotakin tarttunut myös omaan olemukseeni ja siten myös näppissormiin. ”Nostan käärmettä hännästä, pomo”, Newman sanoi roolihahmonsa Luken suulla.
|
| |

| 
|
Ohjaaminen on erottamaton osa minua.
|
| |

| 
|
Pelit sytyttävät silmiini usein kummasti lisäkiiltoa.
|
| |

| 
|
Q on omenasta pilkistelevä mato. Kai tiedätte sen?
|
| |

| 
|
Raamattu - tutkimisen arvoinen kirja kenelle tahansa.
|
| |

| 
|
Sibelius, sauna ja sisu on suomalaisuutta hyvin ilmentävä kolmikko, mutta minua erityisesti leimaava ässäsana on sinitarra. Sillä kuulemma yritän korjata kaikkea mahdollista ja mahdotonta.
|
| |

| 
|
Töpöhäntä-kirjat olivat suuria suosikkejani nelivuotiaasta alkaen.
|
| |

| 
|
Uni on tärkeä juttu. Unista puolestaan voi ammentaa hyviä aineksia teksteihinsä.
|
| |

| 
|
Viiliä olen syönyt pikkupojasta asti ja syön yhä.
|
| |

| 
|
Xylitol suojaa hampaita. Niinpä purukumi pyörii suussani päivittäin.
|
| |

| 
|
Yllätyksellisyys limittyy minuun vääjäämättä.
|
| |

| 
|
Zorro kuului lapsuuteni sankareihin.
|
| |

| 
|
Ångströmit vilistelivät aapisessani. En enää tarkkaan muista heidän olemustaan, mutta eivät he mitään turhia tyyppejä voi olla, koska ovat säilyneet muistilokeroissani vuosikymmeniä.
|
| |

| 
|
Ämpäri on tekniikan kehityksestä huolimatta edelleen hyvin tarpeellinen ja monikäyttöinen esine. Ämpäriin liittyy myös yksi parhaista kuulemistani vitseistä, jonka ydin saattaa olla totisinta totta monessa huushollissa. ”Voisit sinäkin viedä joskus ämpärin roskikseen”, vaimo sanoi miehelleen. ”Ämpäri, onko ämpäri rikki, kun se pitää viedä roskikseen?” mies kysyi.
|
| |

| 
|
Ötökkäöljy on arvossaan mustikkametsässä.
|