



























|

|
Kuninkaita ja keisareita Mustion linnassa
Karjaalla, läntisellä Uudella maalla sijaitseva Mustion linna on suomalaista asumusten aatelia parhaimmillaan. Eikä linnassa 1800 -1900-lukujen taitteessa vaikuttaneen, oman aikakautensa rikkaimman miehen, Hjalmarin Linderin tarina linnan lumoa ainakaan vähennä. Asiantuntevan oppaan johdolla linnan historia alkaa elää.
|

|
Mahtava kartano valmistui vuonna 1792 ja sitä pidettiin harvinaisen kauniina ja modernina olihan siinä kaksinkertaiset ikkunalasit joka huoneessa, mikä oli aivan uutta Suomessa. Herraskartanon 22 huoneen historiasta, arvotaiteesta ja mielenkiintoisista esineistä kertoo kohteen hyvin tunteva ja asiastaan innostunut opas. Kerstin Ilanderin vetämä kierros sujahtaa liiankin nopeasti. Historia alkaa elää. Mustion historiassa vilahtelevat sulassa sovussa kuninkaat, keisarit, kartanonherrat ja kummitukset. Museovieraan jalan alla narisevat parkettilattiat ovat iäkkäitä, Suomen vanhimmiksi mainittuja, siksi jalkaan vedetään siniset muovipussit. Seinämaalaukset ovat upeita ja maalatut tapetit paikoin 200 vuotta vanhoja. Keltaisessa salissa on aito Marie Bergin uuni, joka on käsinmaalattu. Uuni on kaksi sataa vuotta vanha, mutta edelleen toimiva.
|

|
Linderin suku on lähtöisin Ruotsin Smoolannista, josta vuorimies Magnus Linder (s.1710) muutti Suomeen ja meni myöhemmin naimisiin Mustion ruukinpatruunan tyttären kanssa. 1800-luvulla linnan isännäksi tuli Konstantin Linder, joka oli kehittänyt Kytäjän kartanosta valtavan mallimaatilan. Hänen jälkeensä patruunaksi tuli hänen poikansa Hjalmar, jonka visioiden johdattamana Mustio tuli paikka, jonka kaltaista Suomessa ei oltu aikaisemmin nähty.
Jo Hjalmar Linderin kastetilaisuus vuonna 1862 kertoi jotain Hjalmar Konstantin Linderin tulevasta elämästä. Lapsen kummeiksi oli valittu niin ruhtinaita, maaherroja, paroneita kuin ruhtinattariakin.
Kummi everstinna Aurora Karamzimistä tuli yksi aikakautensa kuuluisimmista henkilöistä Suomessa.
|

|
Museokierroksella mukana ollut poika kuuntelee Kerstinin opastusta tarkkaavaisesti. ”Miten niin venäläiset valloittivat maan”, hän ihmettelee. Suomihan on itsenäinen valtio. Kerstin kertoo, että Suomi kuului Ruotsille 1808 asti. Niinpä Kustaa III vietti yönsä Mustion linnassa. Venäjän vallan alle siirtyminen puolestaan aiheutti sen, että Aleksanteri I ja Aleksanteri II vierailivat Suomen suuriruhtinaskunnan hienoimmassa kartanossa. Itsenäistä Suomea päästiin juhlimaan vasta Hjalmar Linderin aikaan. Nykyisen omistajan isoisä palveli viimeistä keisaria Nikolai II ja hänen monogramminsa on asepuvun takin napeissa. Takki painaa viisi kiloa. ”Kyllä mahtoi hartiat särkyä”, poika ihmettelee. ”Siihen aikaan miehet olivat rautaa”, Kerstin toteaa.
Kerstin kertoo miten Linder maksoi verotkin työläisten puolesta. ”Se mies oli varmaan hyvin rikas”, poika arvelee. Näin epäilemättä olikin, olihan Linder oman aikakautensa rikkain mies. Enimmillään Linder omisti maata 1/500 osan Suomen pinta-alasta ja kolme tehdasta. Hjalmar Linder oli myös aatteiltaan edistyksellinen. Hänen työläisillään oli kahdeksan tunnin työpäivä jo paljon ennen kuin laki sitä vaati. Linder osti Suomeen ensimmäisen auton. Autoa oli tavoitellut myös Belgian kuningas, mutta Linder tarjosi enemmän ja toi auton Mustioon ihmisten kauhuksi. Auton mukana seurasi kuljettaja vaimoineen, sillä Suomessa ei kukaan olisi osannut autoa ajaakaan. ”Ei olisi Linderin autosta ollut Räikköselle haastajaksi”, Kerstin naureskelee. Auto kulki enimmillään 25 kilometriä tunnissa. Harvat suomalaiset olivat nähneet autoa ja rämisevä ja savuttava härveli Mustion teillä pelotti sekä ihmisiä että eläimiä. Linder korvasi runsaskätisesti kaikki uuden automobiilinsa aiheuttamat haitat. Tarina kertoo, että törmättyään lehmään Linder maksoi sen omistajalle kolminkertaisen korvauksen. Tämän seurauksena paikkakunnan emännän ryhtyivät väijymään tienposkessa mansikkeineen ja pörisevän automobiilin eteen päätyi lehmä jos toinenkin ennen kuin härveliin alettiin tottua.
|

|
Hjalmar Linderin avioliitto marsalkka Mannerheimin sisaren Sophie Mannerheimin kanssa oli lyhyt ja onneton. Onneton oli myös Linderin loppu. Mielipiteittensä vuoksi Linder leimattiin kansalaissodan puhjettua maanpetturiksi. Linder realisoi omaisuutensa ja muutti ulkomaille. Suuri omaisuus hupeni käsittämätöntä vauhtia ylelliseen elämään tottuneen kamariherran käsissä. Saatuaan Ruotsin veroviranomaiset kimppuunsa Linder menetti elämänhalunsa ja päätti päivänsä Marseillessa.
Linnan nykyinen omistaja Magnus Linder on kunnostanut linnan entiseen kukoistukseensa.
Antiikin teema on puistossa vahvasti läsnä. Mustionjokea lähestyttäessä saavutaan leijonapatsain koristellulle toivomuskaivolle. Ylhäällä mäellä vartioi keskiaikaisen linnan näköiseksi rakennettu näköalatorni, temppeli. Englantilaisen maisemapuiston käytävillä voi astella kartanonherrojen, mamsellien ja patruunoiden askelissa. Päivä Mustion linnassa on unohtumaton vierailu Suomen historiaan sen ainutlaatuisimmassa kartanossa sekä aidossa kartanomiljöössä.
Lähteet: Esa Koskinen – Kullalla kirjailtu elämä
Useita lähteitä internetistä
|
|