Nykyaikaista kartanoelämää Luolalan mahtikartanossa

Kun istuu kahvipöytään kartanossa, jossa taidemaalari Edelfeltinkin tiedetään vierailleen, voi tuntea olevansa pieni lenkki historian ketjussa. Birgitta ja Markku Koistisen perhe on tehnyt mittavan työn remontoidessaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Luolalan kartanon uuteen kukoistukseen. Kartano on ollut aikoinaan merkittävä ja sillä on jopa ollut oma juna-asema.

Kun Koistiset ostivat kartanon talossa oli kuusi asuntoa. Kartanossa on 600 neliötä asuinpinta-alaa, mutta kaiken kaikkiaan neliöitä on yli 1000. Peruskunto talossa oli hyvä, koska se lepää peruskallion varassa. Pihassa seisoo väentupa, joka on alkuperäisessä kunnossa. Talossa on kaksi kellarikerrosta, joten yhdessä kohtaa talo on nelikerroksinen. Ruokasali ja keittiö ovat Koistisella alkuperäisillä paikoillaan. Muuten väliseiniä on purettu ja saatu väljiä avaria oleskelutiloja.


Luolalan kartanon historia ulottuu kauas menneisyyteen. Jo 1400-luvulla paikalla mainitaan olleen suuri kartano. Luolala oli rälssitila, jonka 1500-luvulla sai haltuunsa Pietarinpoika Friis. 1700-luvulla kartanoa hallitsi Frius – suku. Tilalla asui rusthollareita, joista mainitaan Kaarle Heikinpoika vuosilta 1868 – 1884. Vuonna 1884 tilalla toimitettiin isojako. Vuonna 1857 kartano paloi perusteellisesti. 1920 Luolalan kartanon osti kunnallisneuvos Antti Raita puolisonsa ja neljän lapsensa kanssa. Puutarha perustettiin 1920-luvulla yhteistyössä Kultarannan rakennustyönmaan kanssa, puutarhaa ympäröivät muurit on rakennettu vankityövoimalla. Luolalan kartano eli kukoistuksensa huippua vuonna 1927, jolloin tilalla pidettiin maatalousnäyttely.

Pihan perältä löytyvän Pikkulan seitsemän reikää kertovat myös omaa tarinaansa kartanon historiasta. Luumu-, kirsikka, kriikuna- ja omenapuut antavat runsaan sadon joka vuosi. Eikä moittia voi myöskään Luolalan kartanon lähiympäristöä. Merelle, vanhaan kaupunkiin ja Kultarantaan on vain muutaman kilometrin matka. Kultaranta on ikään kuin pienois – Versailles. 56 hehtaarin alueelta löytyy mm. kuuluisa 3500 ruusun puutarha. Naantali on kokonaisuudessaan nähtävyys. Siellä käydessään ei ihmettele, että se vuodesta toiseen äänestetään yhdeksi Suomen suosituimmista matkailukaupungeista. Jos Birgitta pääsee toteuttamaan suunnitelmansa kartanomajoituksesta, ei yöpyjistä varmaankaan ole puutetta.




© DariasTidning.net 2007
 5304 vierailijaa on käynyt sivuilla 7465 kertaa ja ladannut 53179 sivua.
Tällä hetkellä sivuilla vierailee 5 käyttäjää.
Toimitus
Palaute

Ylös
Etusivu