Piippolan pappilassa suurmiesten jalanjäljillä
Viitainahon pappilan historiaan nivoutuvat niin J. V. Snellman, Elias Lönnroth kuin J. K .Ståhlbergkin

”Tiesitkö, että olet sitä kuuluisaa Snellmanin sukua”, kysyi kirkkoherra isältä hänen aloittaessaan 50-luvulla rippikoulua. Eipä tiennyt poika eikä ehkä osannut pitää tuota tietoa mitenkään merkittävänäkään. Keskustelun aiheena olleen suomalaisen merkkimiehen, J.V. Snellmanin 200-vuotis juhlavuoden kynnyksellä asia nousi jälleen esille ja herätti innostuksen tutkia tuon suomalaisten elämään niin monin tavoin jälkensä jättäneen miehen elämää. Tapahtumat johtavat Piippolaan pappilaan jossa J.V. Snellmanin isä Henrik Kristian Snellman syntyi. Myös 1700-luvulla pappilassa perhekuntineen vaikuttanut Gerhard Snellman oli merkittävä mies. Häneen elämäntarinaansa nivoutuvat myös kahden muun suomalaisen suurmiehen jäljet. Gerhard Snellman rakennutti Piippolaan pappilan, joka nykyisin toimii kotiseutumuseona. Tuossa historiaa huokuvassa papin puustellissa vietin kesän v.1981 toimien museon oppaana. Rakennus on harvoja 1700-luvun asussa säilyneitä pappiloita Suomessa. Talo kunnostettiin museoksi sen 200-vuotispäiväksi 1977. Samana vuonna myös presidentti Urho Kekkonen vieraili Viitainahossa. Keväällä 2006, kun J. V. Snellmanin syntymästä oli kulunut 200 vuotta, kävimme Benjamin kanssa Haukiputaan vanhalla hautausmaalla, Kristian Henrik Snellmanin, J. V. Snellmanin isän haudalla. Kirkkopuistossa lepää myös K. H. Snellmanin veli Benjamin Snellman joka toimi Haukiputaalla lukkarina lähes koko 1800-luvun.

Piippolan pitäjä Snellmanin aikaan
Piippolan pitäjä oli toki kovin erilainen tuohon aikaan, kun Gerhard Snellman lapsikatrastaan sekä seurakuntalaisiaan paimensi. Vuoden 1770 asutuskartan mukaan taloja oli 25. Piippoja, jotka jo 1500-luvulla asettuivat asumaan Piippolaan, esiintyy runsaasti sekä talon- että sukunimenä, joten syyttä ei seurakunta Piippolan nimeä kanna. Haave omasta kirkosta eli vahvana piipposten mielissä kun sellainen esimerkiksi Kärsämäellekin oli v.1765 saatu. Kirkon rakentajaksi saatiin v. 1769 Simon Jylke. Koska rahasta oli seudulla pulaa, palkanmaksuvälineenä käytettiin myös voita. Parin vuoden uurastuksen tuloksena hirsinen ristikirkko ja tapuli olivat käyttökunnossa. Näin oli saatu kirkko, mutta papista ei ollut tietoakaan. Seurakunnan edusmiehet menivät piispan puheille Turkuun. Piispa nimitti Piippolan väliaikaiseksi saarnaajaksi juuri papiksi vihityn Tervolan kappalaisen pojan Gerhard Snellmanin. Tämä oli lahjakas nuori mies, joka oli tullut ylioppilaaksi jo neljätoista vuotiaana. Suurta opinhalua ja suomalaista sisua tuohon aikaan eteenpäin pyrkiviltä pojilta vaadittiinkin. Avojaloin ja kontti selässä sai Gerhard Snellmankin Turussa ylioppilaaksi tultuaan astella 800 kilometrin matkan Turusta kotiinsa Tervolaan.

Vaimo Ståhlbergin suvusta
Eräänä päivänä tuli kaksi miestä Tervolan pappilaan pyrkien papin puheille. ”Olemme Piippolasta ja olemme tulleet pyytämään pappia seurakuntaamme”. Jo samana kesänä Snellman lienee muuttanut piipposten sielunpaimeneksi. Jarvan pihaan oli tehty pieni tupa pappia varten. Siihen Snellman haki vaimokseen Utajärven kappalaisen Gabriel Ståhlbergin tyttären Anna Kristinan. Aluksi Gerhard oli Anna Kristinan mielestä juhlallinen kuin tuomiokirkko ja ajan tavan mukaan hän yritti puhutella miestään sukunimeltä. Sinunkaupat kuitenkin syntyivät ja ajan myötä perheeseen syntyi kahdeksan lasta, joista Susanna-tytär jo 3-vuotiaana jouduttiin laskemaan Piippolan kirkkomaan multiin. ”Kahden voimakkaan suvun ominaisuudet yhtyivät näin Piippolan pappilan lapsiparvessa. Kahdeksanpäisessä sisarussarjassa olikin huomattavan lahjakkaita yksilöitä”, kirjoittaa Clara Snellman-Borenius kirjassaan isoisäni J. V. Snellman.

Piippolan ensimmäiset kahvit
Papin puustelliksi rakennettiin Viitainaho parin kilometrin päähän kirkosta. Vuoden 1977 aikana talo tuli asuttavaan kuntoon ja perhe päästi muuttamaan varsinaiseen pappilaan. Vuoden viimeisenä päivänä pappilaan tuotiin myöhästynyt joululahja, joka sai nimekseen Kristian Henrik. Hänestä tuli aikanaan J. V. Snellmanin isä. Kesään siirretyt ristiäiset olivat samalla tupaantuliaiset. Näissä juhlissa saatiin Piippolassa ensimmäisen kerran kahvia. Gerhard oli itse tuonut kaupungista kahvin keittoon tarvittavat aineet, mutta kupit olivat unohtuneet. Ne piti hakea lainaksi Limingan pappilasta asti. Piippolassa ei olisi osannut kukaan kahvia keittääkään, mutta eräs sukulaistäti, joka oli asunut Tukholmassa, hoiti kahvinkeiton. Kukaan ei kuitenkaan halunnut kahvia toista kuppia! Vieraana ollut Anna Kristiinan isä totesikin, että meneehän tuo kun on niin hyvät kyytihevoset, sokerit, kermat ja rinkilät. Hän arveli, että ilman niitä ei kukaan panisi moista ainetta suuhunsa.

Snellman paljon vartijana
Nuoren papin harteilla oli valtava työntaakka alkavan seurakunnan hoidossa. Hänen tullessaan Piippolaan seurakunnassa oli vanhoja kastamattomia lapsia, harvat osasivat lukea ja ripillä käymättömiä oli paljon. Kansan tavat olivat kehittymättömät ja taikauskoisuus suuri. Seurakuntalaisia oli myös opetettava viljelemään maata ja ojittamaan peltojaan. Snellman johti seurakuntaansa määrätietoisesti myös rajoitusten avulla. Vuonna 1779 ns. pitäjänsopimus sisälsi mm. seuraavan määräyksen. ”Ne jotka monista varoituksista huolimatta pelaavat korttia, vetävät sakkoa 12 kuparitaaleria tai istuvat yhden sunnuntain jalkapuussa. Joka huoneessaan sitä sallii, vetää kaksinkertaisen sakon”.

Päätellen siitä, että Snellman vaimoineen on ollut lähes lukemattomille lapsille kummina, on hän ollut arvostettu ja pidetty Piippolassa. Kun Anna-puoliso joskus pyysi aina työssä ahertavaa miestään vähän säästämään itseään, tämä vastasi: ”Kun oikein väsyn, lohduttaudun sillä, että, haudassa on aikaa levähtää”. Vuonna 1803 Snellman ilmoitti perheelleen, että oli saanut kutsun kotiin. Hän istui vielä päivällispöydässä perheensä kanssa, mutta ei syönyt mitään. Pian sen jälkeen hän vaipui horrostilaan. Hän ennusti tulevia asioita, oman perheensä ja isänmaan kohtalosta, jotka kaikki aikanaan toteutuivat.

Elias Lönnroth - Piippolan pappilan vävy?
Isänsä kuoltua Snellmanien Anna-tytär avioitui Oulussa varakkaan värjärimestari Elias Piponiuksen kanssa. Piponius- nimi tulee Piippolasta, josta suku oli lähtöisin. Aikanaan vietettiin Piponiusten Maria-tyttären ja Elias Lönnrothin häitä, mutta se olisi jo toisen tarinan aihe se.

J. V. SNELLMAN – AIKAKAUTENSA MONIPUOLINEN VAIKUTTAJA

Gerhard Snellmanin pojanpojan J. V. Snellmanin asuinpiiri oli poikkeuksellisen laaja. Hän syntyi Tukholmassa 12.5.2006, vietti lapsuutensa Kokkolassa, kävi koulun Oulussa, opiskeli Turun ja Helsingin yliopistoissa ja asui myöhemmin myös Kuopiossa. Siikajokilaakson alue tuli Juhana-pojallekin tutuksi sillä toisinaan hän vietti kesälomansa Rantsilassa tätinsä Liisa Magdalena Montgomeryn ja hänen miehensä luona.

Onnellista perhe-elämää
Kuopioon muuttaessaan Snellman oli lähes nelikymmenvuotias poikamies. Pian hän kuitenkin kihlasi 18-vuotiaan Jeannetta Vennberin. Kihlauksesta Snellman on itse kertonut näin: ” Tyttö oli houkuttelevan kaunis, lempeä ja vieno. On vaikea löytää sellaista, joka on houkutteleva ja ilman sitä ei minun iässäni ja oloissani liikuteta sormeakaan koko asian hyväksi”.

Jo ennen aviosäätyyn astumistaan Snellman oli kokenut ainakin yhden vakavan rakastumisen ja sen aiheuttamat sydänkivut. Jäljelle jääneen kirjeenvaihdon perusteella Snellmanin ihastuksen kohteen isä ei ole uskaltanut antaa tyttärensä kättä miehelle, koska on pelännyt hänen joutuvan niin huonoille päiville! Liekö myöhemmin lyhytnäköisyyttään katunut sillä sulhasehdokas oli sentään mies, joka päättäväisyydellään ja tarmollaan sai aikanaan aikaan Suomelle oman rahayksikön.

Pitkä ei ollut kuitenkaan Snellmanin ja hänen nuoren morsiamensa yhteinen onnenaika. J. V. Snellman kirjoittaa veljelleen: ”Kaikki tapahtui yhdessä viikossa. Istun tässä maahan lyötynä, viiden äidittömän ympäröimänä, joista vanhin ei ole vielä 11 vuoden vanha, nuorin on 20 kuukauden ikäinen. Lempeä, kärsivällinen, hellä äitimme oli vasta 29- vuotias. Eilen veimme kaivattumme hänen leposijaansa pikku Magdalenan viereen, jonka vuosi sitten laskimme hautaan kahden vuoden ikäisenä”… Snellman itse eli vielä 24 vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen.

Mainio mies
Anna Piponius oli aikoinaan ennustanut veljenpoikansa tulevaisuutta: ”Jos hyvään suuntaan kehityt, voi sinusta aikaa myöten tulla oikein mainio mies. Mutta jos toisin käy, tulee sinusta aikamoinen roisto, sillä keskinkertaista sinusta ei ikänä tule”. Onneksi Juhana-pojalla oli edellytykset kehittyä oikeaan suuntaan. Jälkipolvet voivat todeta, että J. V. Snellmanista tuli filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja senaattori. Merikapteeni-isänsä takia merenkulkukulttuurin keskellä kasvanut Snellman laati rautatiesuunnitelman yhdistääkseen sisämaan rannikkoon, jolloin ihmiset, tavarat ja tiedot pääsivät liikkumaan maasta toiseen. Snellman vaikutti ratkaisevasti siihen, että saatiin aikaan asetus suomen kielen oikeuksista. Hän saattoi päätökseen Suomen rahauudistuksen ja Suomi sai oman rahan, markan vuonna 1865. Niinpä tämän mainion miehen, J. V. Snellmanin päivää on vietetty vuodesta 1978 lähtien myös suomalaisuuden päivänä.

Lähteet:
Piippolan seurakunnan historia, Aino Hankonen
Isoisäni J. V. Snellman, Clara Snellman-Borenius
Suurmiesten sukulaisia, Liina Holm