Astrid Lindgrenin syntymästä 100 vuotta

Benjami odotti viidettä syntymäpäiväänsä erityisen innokkaasti. Jo kahtena kesänä Benjami oli poseerannut Ruotsissa aidon Vaahteramäen portin pielessä mössykköineen ja pössykköineen. Kissankulman pihassa on veräjä, jota Eemeli aukaisi ohi ajeleville hevoskärryille ja ansaitsi hyvät rahat. Nyt ei ollut enää liikkeellä Mäkimattilan huutokauppaan meneviä isäntiä, mutta muuten mäellä riitti vilskettä. Elokuussa Benjamille oli luvassa jo toista kertaa Eemeli – synttärit. Hiuksiakaan ei oltu maltettu leikata, jotta sankari näyttäisi aidolta Eemeliltä. Synttäreitä seuraavalla viikolla Silja – kampaajan saksien käsittelyn jäljiltä vaaleat kiharat olivat kohta vain muisto eemelimäisemmistä ajoista.


Juhlapäivänä Muuramen Vaahteranmäelle saapuikin toinen toistaan eemelimäisempiä, iidamaisempia ja peppimäisempiä synttärivieraita. Benjami oli Ruotsissa nähnyt kaupan, josta Peppi osti 18 kiloa karamellejä. Aivan siihen määrään ei Vaahteramäellä päästy, mutta muutama kilo kuitenkin hurahti synttärivieraiden suihin. Limsat, joita Pepin ja Eemelin kotikylässä, Vimmerbyssä, valmistetaan, tekivät kauppansa. Erilaiset kakutkin hupenivat nopeasti, kun paikalla oli lasten lisäksi aika joukko eemelihenkisiä aikuisvieraita.


Oikea Eemeli ei pannut pahakseen vanhenemistaan, tulihan hänestä metkuiluistaan huolimatta aikuisena kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja kunnon mies. Peppi sen sijaan ei halunnut koskaan kasvaa aikuiseksi. ”Isoilla ihmisillä ei ole koskaan hauskaa. Heillä on vain ikäviä töitä ja liikavarpaita ja kummallisveroa”, Peppi tuumi. Peppi – kirjoja on käännetty lähes kuudellekymmenelle kielelle ja Peppi on epäilemättä Ruotsin tunnetuin tyttö. Pepillä on hyvä sydän ja hän on aina heikomman puolella. ”Ei ihmistä palele, jos vaan sydän on lämmin ja tykyttää niin kuin sen pitää”, toteaa Peppi itse. Ei siis ole ihmekään, että ystäviä riittää joka puolelle. Pepiltä löytyvät konstit moneen tilanteeseen. Hän leipoo piparkakkuja nelinkontin lattialla: ”Leivinlaudalla ei ole mitään virkaa, jos on leivottava vähintään viisisataa piparkakkua”.

Astrid Lindgrenin kotikylän, Vimmerbyn Suurkadulta löytyy siis liike, josta Peppi osti 18 kiloa karamellejä, mutta karamellien sijaan siellä ikävä kyllä myydään nyt ihan muuta tavaraa. Suurkadun alapäässä sijaitsee pormestarin puutarha 1700-luvulta. Siellä Eemeli karautti näyttävästi Luukaksellaan suoraan keskelle pormestarin syntymäpäiväjuhlia. Monet, monet muut tarinoiden tapahtumapaikat löytyvät Vimmerbyn keskustasta. Astrid Lindrenin syntymäkodin lähellä on suuri limonadipuu, jossa kirjailija antoi Pepin, Tommin ja Annikan pitää salaista piilopaikkaansa. Puussa kasvoi myös suklaakakkuja, mutta vain torstaisin.


Niin pienemmät kuin suuremmatkin Benjami – Eemelin synttärivieraat allekirjoittavat varmasti tämän lauseen: Marraskuussa sata vuotis syntymäpäiväänsä viettävä Astrid Lindgren on maailman paras lastenkirjailija!




© DariasTidning.net 2007
 5304 vierailijaa on käynyt sivuilla 7465 kertaa ja ladannut 53183 sivua.
Tällä hetkellä sivuilla vierailee 5 käyttäjää.
Toimitus
Palaute

Ylös
Etusivu