Kirkkoherroja, kummituksia, kitaroita ja kuoroesityksiä

Laulujuhlat Hilturannassa

Kolmannet valtakunnalliset laulujuhlat keräsivät odotetusti eniten pudasjärvisiä osanottajia. Olihan heillä kotikenttä- etu: Juhlia vietettiin Hilturannan pappilan historiaa huokuvassa pihapiirissä. Edellisen kerran juhlimaan päästiin Jyväskylässä Päijänteen rantakalliolla. Pieni joukko valveutuneita keskisuomalaisia oli kuitenkin lähtenyt virkistymään laulun, soiton sekä huumoripitoisen ohjelman parissa. Saimme mukaamme Sylvin, joka on pitänyt Hilturannan pappilaa kotinaan yli viisi vuosikymmentä sitten. Päärakennus on vuosilta 1825 ja 1844, sen toinen pää on entinen savupirtti. Hilturannan kirkkoherran pappilan päärakennus on vanhimmilta osiltaan 1780 – luvulta, joten perinteitä paikalla riittää. Jo ensimmäisen yön nukuimme makoisasti huolimatta Hilturannan kauas kiirineestä maineesta kummituspappilana. Ainoastaan Mikael tunsi niin äkillistä veren vetoa vierailuun vanhempiensa luona, että vietti siellä molemmat yöt. Eräs entinen leiriläinen, joka nykyisin myös kantaa Juujärven nimeä, muistelikin, että Mikael oli jo aikoinaan isona veljenä toimiessaan säikytellyt lähtiessään leiriläiset ja polkenut sitten kylälle nukkumaan. Nyt on ikävuosia tullut jo sen verran lisää, että hän malttoi antaa paikalle jääneiden katsella unensa rauhassa häiritsemättä sen kummemmilla kolinoilla ja huokauksilla.

Heti aamupalan jälkeen suuntasimme Pudasjärven kirkolle. Kirkolle ajettaessa saimme hieman esimakua Uudenmaan läänin kokoisen Pudasjärven kaupungin välimatkoista. Majapaikkamme pihasta kirkon torni häämötti järven vastarannalta, mutta matkaa kirkolle tuli kuitenkin viisitoista kilometriä. Sylvi muisteli miten hänen lapsuudessaan pappia soudettiin jatkuvasti järven yli. Toimenpide oli pakon sanelema, sillä kirkkoherra Kipinä kirjoitti v. 1940 että ansaitsee erityisenä harvinaisuutena tulla mainituksi, että Pudasjärven seurakunnan ainoan papin asunto ja seurakunnan kanslia ovat luultavasti ainoassa pappilassa Suomessa, jonne ei ole mistään päin minkäänlaista tietä. Tie saatiin lopulta v. 1948. Tuhat kuusisataa luvulla Pudasjärven vasta perustettuun seurakuntaan saatiin ensimmäinen pappi, Josefus Palmannus. Tämä hukkui perheineen ja palvelusväkineen kirkkokansan silmien edessä helluntaina 1666. Hänen muistomerkkinsä löytyy kirkonpuistosta. Ison vihan aikana ja sen jälkeen silloinen kirkko oli rappeutunut niin pahoin, että alettiin suunnitella uutta. Istumapaikkoja kirkossa on noin 600 ja se vihittiin käyttöön 1783. Kirkko kastettiin Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa kruununprinssi Adolfin nimikkokirkoksi. Tapulin maalaukset ovat Mikael Toppeliuksen pensselien jäljiltä vuosilta 1765 – 66.

Pudasjärven paikallislehdessä oli julkaistu Ukkomiesten aikaansaama ilmoitus isänmaallisten laulujen tilaisuudesta Pudasjärven kirkossa lauantaina klo 11. Lehdessä oli komeasti kerrottu tilaisuudessa esiintyväksi myös mieskuoro Suomen Laululeijonat. Kuoro kutistui lähtöhetkellä viiteen laulajaan, joista osa vielä pärski flunssan kourissa, mutta tällä kertaa laatu korvasi määrän. Kirkolle nimen antaneen Kustaa Adolfin taisteluvirsi sekä kaksi muuta valittua esitystä kajahtivat niin että hävetä ei tarvinnut niin kuin alun perin arvelimme käyvän. Myös pelko siitä, että esitykset kaikuvat tyhjille saleille erikoisesta ajankohdasta johtuen, oli turha. Suntion laskujen mukaan paikalla oli lähes 250 kuulijaa. Kirkossa kuulimme miten Pudasjärveltä lähti toisen maailmansodan melskeisiin 2500 nuorta miestä, joista osa on haudattu sankarihautaan. Tällä hetkellä veteraaneja on elossa 127 ja heitä erityisesti oli toivotettu tervetulleiksi tähän isänmaallisten laulujen tilaisuuteen. Leijonien lisäksi kuulimme yksinlaulua sekä barytonen ja trumpetin komeaa soitantaa.

”Kyllä se on mahtavaa kuunnella tuo miesten laulu”, huokasi eräs pudasjärvinen kuulija ohi kulkiessaan. Leijonia kuvattaessa Sylvi totesi, että kyllähän noin komioita poikia kannattaa kuvata. Liekö lausahdus kuulunut miesten korviin sillä päästessään laulamaan Sylville laulun Mikko, Mikael ja Juhani kajauttivat ”Niin minä neitonen sinulle laulan kuin omalle kullalleni”. Juontajana toimiva Juntusen Kalekka toivoikin, että koska käsikirjoitusta ei oltu tehty, sen aikaan saamiseksi hän toivoi laulujen taustalle tarinoita ja omistuksia. Kaikki esitykset kirjattiin ylös ja iltaa lopetellessa käsikirjoitus oli valmis. Kämäräisen Ipe vastasi taas säestyspuolesta ja mieleen jäi erityisenä huippuna Ipen ja Niemikorven Ramin viulun kaihoisasti tulkitsema Mustalainen. Illan mittaan kuultiin viulua, huilua, mandoliinia, kitaraa, harmonia ja huuliharppua. Eikä Niemikorven Markku tainnut pahemmin liioitella erään mandoliiniesityksensä jälkeen todetessaan, että ei taida olla kuivaa silmää yleisön joukossa. Aiemmin oli jo pyyhitty useaan kertaan naurunkyyneleitä Markun pitäessä tervetulopuheensa. Laulujen lomassa kuultiin Kontiotuotteen syntyhistoriaa sekä monenmoisia tarinoita salamoiden räiskeessä liikenteessä olleesta pariskunnasta neuvostoliittolaisiin b – luokan jauhelihapihveihin, joihin oli jauhettu koirat koppeineen. Laulujuhlilla ei syöty b – luokan jauhelihapihvejä vaan tarjoilut olivat alusta loppuun varmasti parasta mitä Pudasjärveltä löytyy. Kerta toisensa jälkeen saimme istua maittavan pöydän ääreen. Jotta vieraspaikkakuntalaisetkin varmasti vakuuttuisivat tarjotun ruoan laadukkuudesta, meille ruokahalun nostattamiseksi ennen pääruokailua pihalla havainnollisesti esitettiin mistä nauttimamme ruoka on peräisin.

Iltaohjelmassa Sylvi ja Mikael johdattivat meidät reilun viidenkymmenen vuoden takaiseen Hilturannan elämään. Sylvi yritti estellä hänen vetämistään ohjelmien esittäjäksi, että hän ei ole tullut paikalle miksikään päätähdeksi. Tähän juontaja vastasi välittömästi, että se ei olisi edes mahdollista. Päätähden paikalle mieliviä on porukassa niin paljon, että kukaan ei pysty päätänsä toisten yli nostamaan. Koska pudasjärviset itse eivät näytä historiaansa tallentavan, on meillä Keski – Suomessa ryhdytty toimiin tämän epäkohdan poistamiseksi. Seurakunnan edustajille luovutettiin oikeudet Pappi Palmannuksen kohtalosta kertovaan viisuun. Viisu sai ensiesityksensä laulujuhlilla ja sen jälkeen kuultiin seurakunnan edustajien syväluotaavat ja vuolassanaiset kiitokset. Pappi Palmannuksen tarina oli hyvä tallentaa muistiin, olihan tapahtumien polttopiste koko viikonlopun ajan silmiemme edessä. Illan mittaan Luokkasen Timo pyysi vapautusta Ukkomiesten porukasta korkeaan ikäänsä vedoten, mutta Markku perusti oitis eläkeläisille alajaoston, jonka itseoikeutetuksi ensimmäiseksi jäseneksi Timo pääsi. Timo arveli, että vaikka hän alun perin tulikin pyydettyä porukkaan iltahartaudenpitokykynsä takia, hän nauttinut porukassa olosta. Timo kertoi, että varsinkin Markun kanssa rakkaus on vain kasvanut, vaikka kukaan ei varmasti voi tehdä eikä sanoa toiselle pahemmin kuin he ovat sanoneet ja tehneet. Markku vastasi huutoon ehdottamalla, että koska ilta oli jo pitkällä, ei kovin monta laulua enää veisattaisi, koska mukana oli vanhuksia.

Pudasjärveläiset todistivat olevansa erityisen huumorintajuista ja hauskaa porukkaa syntymävuodesta riippumatta. Se, että meille Keski – Suomeenkin on Pudasjärven erämaista laskeutunut niin mukavia poikia, ei liene sattumaa. Mutta elämä ei Pudasjärvelläkään ole pelkkää hauskan pitoa, kuten illan päättänyt Jukka Jaakkola puheessaan totesi. Kuten tuvan lattialla olevista räsymatoissa, Jaakkola kuvasi elämän koostuvan valoista ja varjoista, tummemmista ja kirkkaammista raidoissa elämän räsymatossa. Laulujuhlapäivä oli kuitenkin varmasti yksi kirkkaimmista. Mukavat muistot kannattelevat vielä pitkään.